VaLePa kärsi tappion vuoden viimeisessä ottelussaan

Loimu – VaLePa 2-3 ( 31-29, 21-25, 16-25, 25-19, 15-12 )

Loimun avauskuusikko: Saarinen, Hershko,  O`Dea, Ferreira, Rahko ja liberona Aylsworth.
VaLePan avauskuusikko: Esko, Suihkonen, Petterson, Oivanen, Sundberg, Karjarinta ja liberona Ruohola.

Ensimmäisen erän alussa oli aistittavissa, että tänään tulee Kerttulan Liikuntahallilla pitkä ja hikinen ilta. Ensimmäistä erää edettiin alusta alkaen tasaisesti. Vuoron perään molemmat joukkueet hyökkäsivät tehokkaasti. Pukkipaitojen Mikko Oivanen kantoi erässä paljon vastuuta tehden ensimmäisessä erässä tehot 10/+10. Tämä ei valitettavasti riittänyt erän voittamiseen, vaan Loimu pelasi rohkeasti erän lopussa ja vei erän luvuin 31-29.

Toiseen erään VaLePa lähti kovalla sykkeellä repäisten itsensä johtoon luvuin 8-3. Tähän ei Loimu enään pystynyt vastaamaan erän missään vaiheessa ja VaLePa eteni toisen erän voittoon luvuin 25-21.

Pitkän tauon jälkeen VaLePa jatkoi vahvoja otteitaan. Petterson ja Oivanen olivat tehokkaita hyökkäyspelissään takoen palloa kovaa ja korkealta Kerttulan Liikuntahallin lattiaan. VaLePan onnistuessa jokaisella osa-alueella, ei Loimu pystynyt oikein vastaamaan pukkipaitojen tehokkuuteen. Näin ollen erä selkeästi VaLePalle luvuin 25-16.

Neljäs erä oli sitten päinvastoin kolmanteen erään verrattuna. Loimu pelasi järkevästi ja hyökkäsi erittäin tehokkaasti samalla vaimentaen VaLePan hyökkäyspelin. Näin ollen neljäs erä selkeästi Loimulle luvuin 25-19.

Viides erä oli tasaista taistelua. Molemmat joukkueet vastaanottivat hyvin ja pääsivät hyökkäämään vuorotellen erittäin tehokkaasti. Muutaman huolimattomuusvirheen ja parin suoran hyökkäysvirheen jälkeen Loimu siirtyi erässä johtoon luvuin 12-10. Tähän repäisyyn VaLePa ei pystynyt enää vastaamaan ja näin ollen Loimu vei erän luvuin 15-12 ja samalla koko ottelun 3-2.

Loimun parhaat pistemiehet: Väinö Rahko 21/+10, Windson Werreira 17/+7 ja Trent O`Dea 14/+10

VaLePan parhaat pistemiehet: Mikko Oivanen 31/+21, David Petterson 16/+8 ja Niko Suihkonen 15/+9

Nyt pukkipaidat siirtyvät joulutauolle lataamaan akkujaan. Tauon jälkeen tullaan uudella energialla ja valmiina kevätkauden peleihin. Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

X