VaLePan historia

Lentopallo kotiutui Sastamalan kuntakeskuksiin 50-luvulla. Lentopalloa pelattiin yrityksissä ruokatunneilla ja puulaakipeleissä. Monen yrityksen pihamaalta oli löydettävissä lentopallokenttiä. Kilpapelien menestyksestä alkuun vastasivat Tyrvään/Vammalan Kisa ja FC-57 Keikyästä. Näiden lisäksi on ollut monia muita paikallisia seuroja liiton sarjoissa.

Junioritoiminta on ollut myös vilkasta ja yhdistänyt toiminnassa mukana olevia perheitä.

Itsenäisyyspäivänä 6.12.1978 päättivät Vammalan kisan edustusjoukkueen pelaajat perustaa lentopallon erikoisseuran Vammalan lentopallon ry:n. 

Seuran toiminta lähti heti vilkkaasti käyntiin. VaLePalla oli 80-luvulla oma kuntosali, grillikioski, bingo ja seura julkaisi omaa lehteään.

Alkuvaiheiden jälkeen VaLePa vastasi huippu- ja urheilutoiminnasta ja Vammalan Kisa juniorityöstä. 2000-luvun vaihteessa keskitettiin myös junioritoiminta VaLePalle. Vuosien kuluessa VaLePasta on muodostunut brändi, joka tunnetaan niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

Historia vuosina

  • 1978: Vammalan Lentopallo perustetaan kesken pelikautta 1978–1979, kun Vammalan Kisa päättää liittyä Työväen Urheiluliittoon. Kisan edustusjoukkueen perustama VaLePa liittyy saman tien Suomen Valtakunnan Urheiluliittoon ja Lentopalloliittoon. Uusi seura peri Kisan 1-sarjapaikan ja sarjaohjelman.  Ennen erkaantumista Kisa saavutti 1975–1977 kaksi SM-hopeaa ja yhden pronssin.
  • 1980-luku: VaLePa keskittyy miesten ja naisten aikuislentopalloon, ja Vammalan Kisa harjoittaa junioritoimintaa kaupungissa.
  • 1984: Ensimmäinen nousu SM-sarjaan, mitä seuraava debyyttikausi 1984–1985 pääsarjassa päättyy yhdeksänteen sijaan ja putoamiseen.
  • 1988: Toinen nousu SM-sarjaan, mutta jälleen kerran VaLePa putoaa pääsarjasta kauden 1988–1989 päätteeksi.
  • 1990: Kolmannen kerran nousu SM-sarjaan, ja nyt VaLePa säilyttää sarjapaikkansa pelaamalla seitsemänneksi kaudella 1990–1991.
  • 1992: VaLepa juhlii seurahistoriansa ensimmäistä SM-pronssia. Menestyksen takana on virolaista väriä valmentaja Laimons Raudsepin ja laitahyökkääjä Ain Porkin myötä. 
  • 1990-luvun puoliväli: Vammalan Kisan junioritoiminta siirtyy VaLePalle.
  • 1997: VaLePa putoaa SM-sarjasta. Seuran 18-vuotias passarilupaus Mikko Esko jättää VaLePan.
  • 1998: Seura nousee neljännen kerran pääsarjaan.
  • 2001: Sarjapaikka säilyy SM-karsintojen kautta.
  • 2003: Sarjapaikka säilyy, kun Vaasan Kiisto kaatuu karsinnoissa.
  • 2008: VaLePa pelaa 16 vuoden tauon jälkeen välierissä ja voittaa SM-pronssia seuran entisen pelaajan Teemu Ryypän valmennuksessa. VaLePa debytoi myös Euroopan kentillä seurajoukkueiden eurocupissa.
  • 2009: Rovaniemellä menestyksekkään pelaajauransa päättänyt Ugis Krastins pestataan VaLePan valmentajaksi.
  • 2011: VaLePassa vuosikymmen takaperin pelannut lentopallomaajoukkueen pitkäaikainen luottopelaaja Olli Kunnari siirtyy seuraan Euroopan kentiltä.
  • 2012: Seurahistorian ensimmäinen Suomen mestaruus keväällä 2012 kapteeni Antti Eskon johdolla. Mestarijoukkueen pelaajista puolet eli kuusi on kotoisin kotoisin Sastamalan alueelta. Syksyllä 2012 Sastamalan liikuntahalli valmistuu VaLepan uudeksi kotisaliksi.
  • 2015: VaLePa yltää CEV-cupissa puolivälieriin. Mikko Esko palaa vuosien tauon jälkeen kasvattajaseuransa kapellimestariksi.
  • 2017: Ugis Krastinsin seitsemän kauden valmennustaival VaLePassa päättyy kolmanteen Suomen mestaruuteen. Hänen työtään jatkamaan pestataan Sami Kurttila, joka valmentaa VaLePan ensimmäisenä suomalaisena miesjoukkueena nykymuotoisen lentopallon Mestareiden liigan lohkovaiheeseen. Seuran liikevaihto on liki miljoona euroa, ja se on Suomen toiseksi suurin junioriseura lentopallossa.
  • 2018: VaLePa voittaa seurahistorian neljännen Suomen mestaruuden sekä Suomen Cupin – kultaa. CEV-cupissa VaLePa yltää puolivälieriin.
  • 2019: Joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Janne Kangaskokko siirtyy joukkueen päävalmentajaksi. Ensimmäisellä kaudella Kangaskokko johdattaa VaLePan seurahistorian kuudenteen Suomen Cupin voittoon. Kausi keskeytetään koronan vuoksi.
  • 2021: VaLePa voittaa seurahistorian kuudennen mestaruutensa. Mestaruus on neljäs putkeen. VaLePa on voittanut viimeisen kymmenen vuoden aikana kuusi mestaruutta sekä kuusi Suomen Cupia.

Menestys

6 SM-kultaa 2012, 2014, 2017, 2018, 2019, 2021 

2 SM-hopeaa 2011, 2016

4 SM-pronssia 1992, 2008, 2013, 2015

6 Suomen Cup- kultaa 2012, 2016, 2017, 2018, 2019, 2020

1 Suomen Cup- hopea 2013

Mestarien liigan lohkovaihe 2016

CEV-cupin puolivälierät 2015, 2018

Mestaruusjoukkue vuosimallia 2021
X