Mikä on seiskanumeron salaisuus?

Yksi merkittävä aikakausi sai sinetin, kun TUTO Volleyn ja Hurrikaani Loimaan puolivälieräsarja ratkesi Turussa pitkäperjantaina. Vaikka passari Mikko Eskon huikea peliura tuli päätökseen, samalla kääntyi uusi sivu hänen lentopallourallaan. Seuraavat kaksi kautta Mikko Esko on VaLePan uusi päävalmentaja.
Passarilegendan tunteet olivat pinnassa ratkaisuottelun jälkeisissä haastatteluissa.
– Tukea olen saanut monelta. Viestejä on tullut tosifaneilta. Se on tuonut lisää virtaa varsikin viimeisinä vuosina. Nyt se on ohi, kiitokset kaikille, jotka olette mukana tsempannut.

TUTO Volleyssa ja Eestin Barrus Vorussa Mikko Eskon pelipaidassa oli numero 77. Eniten hänet muistetaan kuitenkin seiskapaidasta. Sillä numerolla hän pelasi yhdeksän perättäistä menestyskautta VaLePassa.
Numeroon 7 ei kuitenkaan liity erityistä salaisuutta. Juniori-ikäisenä VaLePassa vuosina 1995-1997 Mikon numero oli 10. Tämän jälkeen Keski-Savon Paterissa paitaan tuli numero 7.
– Suurimman osan urastani pelasin seiskanumerolla, mutta ei siihen sinänsä liity mitään mielenkiintoista. Hyväksi koettu numero ja mielellään sitä pitää samaa, niin siitä tulee oma numero.
– Maajoukkueessa annettiin pelinumeroksi kolme, se taisi silloin olla vapaana, muistelee Mikko Esko.

Keski-Savon Paterissa Mikko Esko pelasi neljä kautta seiskanumerolla. Numero säilyi seuraavat kaksi kautta Saksan Unterhacingissa. Belgiassa Noliko Maaseikissa 7 ei ollut vapaana ja paitaan tuli numero 5.
Padovan ja Montichiarin seuraavat yhteensä neljä kautta numero oli jälleen 7. Modenassa pelipaitaan tuli uudelleen 5, mutta seuraavat vuodet Venäjällä, Turkissa, VaLePassa ja Sloveniassa numero oli jälleen seitsemän.
VaLePan tulevan kauden asioista tiedotetaan lisää huhtikuun aikana, mutta seiskanumeroa ei tässä vaiheessa anneta kenellekään pelaajalle. Näin toteaa seuran toiminnanjohtaja Hanna Arve-Talvitie.

Mikko Esko tuli 17-vuotiaana juniorina mukaan VaLePan mestaruussarjaryhmään vuonna 1995. Nuoren miehen edellä kokoonpanossa passareina olivat silloin Heikki Kosonen ja Jussi Ahonen.
Historiaa on mukava muistella. Miten ajat ovat niistä päivistä muuttuneet?
– Aika nöyrästi sitä tultiin edustusjoukkueeseen. Kunnioitus oli vanhempia pelaajia kohtaan, ehkä nykyään eri-ikäiset pelaajat ovat lähempänä toisiaan, kolmekymppiset tuntui silloin tosi vanhoilta.
– Maailma on muuttunut paljon 30 vuoden aikana, mutta juomapullot on tänäkin päivänä junnupelaajien vastuulla ja joskus joutui tuomaan Pavelle (Jukka-Pekka Vuorenmaa) kahvit ruokailun jälkeen.
–  Varmasti nuoret uskaltavat nykyään olla omia itsejään enemmän, pohtii Mikko Esko.

Julkisuus on merkittävä osa huippu-urheilijan elämää.

Mikko Eskon pelaajauran aikana lentopalloon on kehittynyt merkittävä muutos. Ensin tulivat videot ja tilastointi ja nykyään tekoäly pystyy tekemään valtavan tietomäärän nopeasti valmiiksi.
– Kun Pappa (Sauli Vainiomäki) aikanaan valmensi kakkossarjassa, jo silloin oli tilastot käytössä. Ne tehtiin kynällä ja paperilla, muistelee Mikko Esko.
Apuvälineet ovat siitä kehittyneet ja datavolley on nykyään käytössä Suomessa.
– Tietoa on saatavissa liikaakin, valmentajan ja tilastomiehen tehtävä on kaivaa scouttausraporteista oleellinen, tiedostaa valmentaja Mikko Esko.

Videot pelit kehittämistä varten tulivat Mikko Eskon uralle jo yllättävän varhain. VHS aikakaudella Vammalassa pioneerina oli Jukka Kutila, joka toimi Pertti Honkasen apuna kaudella 1996-1997.
– Jukka pyysi kotiinsa ja kelasi videoilta kohdat peleistä ja opasti samalla. Oikeastaan koko uran ajan videoilla on aina ollut iso merkitys oman pelin kehittämiseen.
Erityisesti Mikko Esko arvostaa Belgian Maaseikistä valmentaja Anders Kristianssonin pitämiä pelipaikkakohtaisia palavereja.
– Siellä käytiin läpi hyvinkin tarkasti omia suorituksia.

Myös Suomen maajoukkueesta Mikko Eskolla on hyvät muistot videopalaverien uskoa vahvistavasta annista.
– Joskus hävityn pelin jälkeen saattoi olla surkea tunne, mutta videoilta löytyi, ettei tekeminen niin huonoa ollutkaan, vaan asiat ovat joskus hyvinkin pienestä kiinni.
Yksi aikakausi Mikko Eskon lentopallouralla siis päättyi. Edessä olevaa hän itse kuvailee erilaisilla adjektiiveillä, jännää, mukavaa, mielenkiintoista. Ennen kuin VaLePan pesti toden teolla alkaa, Mikko Eskolla on hetki aikaa lasten harrastuksille.
– Ensi viikonvaihteessa olen mukana Kuortaneella. Ainon joukkue pelaa lentopallon C-tyttöjen SM-lopputurnauksessa.
– Leon kiekkokausi Tapparassa päättyi harmillisesti puolivälierissä. Hävisivät Ilvekselle niukasti ratkaisupelissä.

Teksti: Jari Penttilä
Artikkelikuvassa Mikko Eskon tuuletus keväällä 2022, kuvat Hannu Moilanen.

Klikkaa videolta Mikko Eskon tuoreet mietteet:

Mikko Eskon pelaajaura:
1995-1997 VaLePa
1997-2001 Keski-Savon Pateri
2001-2003 Unterhaching, Saksa
2003-2005 Noliko Maaseik, Belgia
2005-2008 Padova, Italia
2008–2009 Montichiari, Italia
2009-2012 Modena, Italia
2012-2014 Nizhni Novgorod, Venäjä
2014-2015 Halkbank Ankara, Turkki
2015-2024 VaLePa
2024-2025 ACH Volley Ljubljana, Slovenia
2025-2026 Barrus Voru, Viro, Tuto Volley

Merkittävät saavutukset:
Kauden lentopalloilija Suomessa 2009, 2010, 2011, 2018
Vuoden mieslentopalloilija 2006, 2008, 2011, 2012, 2013, 2020
Mestaruusliigan paras pelaajaa 2018, 2019, 2020
Valinta Italian liigan tähdistöön vuosina 2006, 2007, 2008, 2009
Seitsemän Suomen mestaruutta

X