Arvoisat yhteistyökumppanit, talkoolaiset, fanit, katsojat, junnuvalepalaiset, joukkue, VaLePa-toimijat, hyvä VaLePa-yhteisö

Keväällä 2011 VaLePa selviytyi ensimmäistä kertaa seuran historiassa finaaleihin voitettuaan Isku-Volleyn välierissä otteluvoitoin 4-2. Finaalissa Lakkapää oli 4-1 voitoin vahvempi. Keväästä 2011 alkaen VaLePa on ollut välierissä 13 kertaa ja joka kerta mitaleilla. Ilman VaLePa-yhteisön tukea tuo ei olisi ollut mahdollista. Tänä keväänä tuo huikea ja kunnioitettava mitaliputki katkesi. TUTO Volley on ollut kauden suurin yllättäjä, lentopallon Saipa. TUTO Volley vei ottelusarjan ansaitusti 4-1, joten oikea joukkue meni jatkoon. Nuoret pukkipaidat taistelivat vaikeuksien keskellä sinnikkäästi, kaksi viimeistä tappiota tuli äärimmäisen niukasti. Tämän tekstin liitteenä on tiedosto, jossa palataan tarkemmin kauden joukkueeseen, peleihin yms.

Tuntuu oudolta ja tyhjältä, kun pelit ovat ohi tässä vaiheessa. Tässä tilanteessa tuntuu hienolta, miten upeasti VaLePa-yhteisö ja koko lentopalloväki on suhtautunut tilanteeseen. Lyötyä ei ole lyöty. Päinvastoin tsemppiä ja tukea on tullut laajalta rintamalta. VaLePa-yhteisön Ei oo mua, on vaan me-henki on edelleen vahva. Yhdessä olemme menestyneet, yhdessä menemme eteenpäin tappionkin hetkellä.

Tältä pohjalta on hyvä suunnata katseet tulevaan. Menneellä kaudella VaLePa on saanut Janne Kangaskokon johdolla olla kehittämässä nuoria pelaajia uralla eteenpäin. Ennen kaikkea on hienoa, että meillä oli viime kaudella peräti kolme oman seuran kasvattia joukkueessa. 

Tulevan kauden joukkueen rakentelu on jo hyvässä vauhdissa. Ensimmäisiä uutisia kuullaan jo alkavalla viikolla. Joukkue varmasti muuttuu jonkun verran niin kuin aina pitääkin. Tässä vaiheessa on aika vielä kerran lausua Janne Kangaskokolle suuret kiitokset tehdystä 10 kauden työstä. Janne ei pidä suurta ääntä itsestään. Läheltä seuranneena voin todeta, että Janne on antanut kaikkensa seuran ja joukkueen eteen.

Nyt vedetään henkeä omista peleistä ja suunnataan katseet tulevaan. Yksi iso VaLePa-tapahtuma yhdessä Sastamalan kaupungin kanssa on vielä edessä. Se on Suuri viihdekonsertti Vexve Areenalla 26.4. 2025 klo 18.00. Nähdään siellä!

Kiitos koko VaLePa-yhteisö kaudesta 2024-2025!

VaLePan kausi 2024-2025


Organisaatio ja hallinto

Hallitus
Puheenjohtaja Kimmo Karppanen
Varapuheenjohtaja Jukka Pusa
Jäsen Sami Yski
Jäsen Pekka Telilä
Jäsen Sini Hukkanen

Toiminnanjohtaja, manageri Hanna Arve-Talvitie

VaLePan liigajoukkue kaudella 2024-2025

VaLePan liigajoukkue muuttui ja nuorentui melkoisesti edellisestä kaudesta. Jakob Ekman, Chase Direito, Aleksander Andonovic ja Gabriel Franca sekä Mikko Esko, Saku Tuomivaara ja Joel Itänen jäivät pois joukkueesta kuten myös 2-valmentaja/fysioterapeutti Miguel Ambrosio sekä tilastoija Minttu Lehmus.

Joukkueeseen kaudelle 2024-2025 liittyivät Matthieu Garcia, Aleksi Muukkonen, Atro Berg, William Groffier ja Veeti Parkkinen sekä omista junioreista Anselmi Ryyppä ja Matti Maijala. Aaro Nikula tuli joukkueen hakkuriksi helmikuun alussa, Urpo Sivula siirtyi pelaamaan Italian A2-sarjan  Delta Volley Porto Viro joukkueeseen. Iiro Seppälä tuli pudotuspeleihin vahvistamaan sairauksien ja loukkaantumisten vuoksi ohentunutta keskipelaajaosastoa.  

Janne Kangaskokko jatkoi päävalmentajana ja Manu Soro huoltajana. Sebastian Ortiz toimi 2-valmentajana/fysioterapeuttina ja tilastoijana Tatjana Popovic.

Kauden 2024-2025 ottelut

Mestaruusliiga

VaLePa sijoittui Mestaruusliigan runkosarjassa viidenneksi. Joukkueelle osui runkosarjan loppuvaiheeseen harmillinen sairaus- ja loukkaantumiskierre. Pahimmillaan joukkueesta oli ottelusta poissa viisi pelaajaa. Alla olevista linkeistä näkee joukkueen runkosarjan ja puolivälierien pelien tulokset. Pelin tulosta klikkaamalla näkee ao. pelin tilaston. Jos haluat nähdä vain VaLePan pelit, valitse kohdasta kaikki joukkueet VaLePa.

VaLePan ottelut runkosarjassa

Puolivälierässä vastustajana oli kauden yllättäjä TUTO Volley, joka vei ottelusarjan 4-1.

VaLePan ottelut puolivälierissä

Suomen Cup

VaLePan vastustajaksi 3. kierroksella tuli Akaa-Volley. Akaalaiset selviytyivät jatkoon 3-1 ( 25-22, 25-18, 21-25, 25-23) voitolla jatkoon. Akaa-Volley voitti Suomen Cupin loppuottelussa Hurrikaanin.

Ford Levoranta SASTAMALA Eurocupit

VaLePa sai villin kortin paikan CEV Cupiin. Päätöstä varmaan edesauttoi VaLePan pitkä historia europeleissä. VaLePa pelasi perinteisesti nimellä Ford Levoranta SASTAMALA. Ensimmäinen vastustaja oli Budva BUDVA Montenegrosta. Ford Levoranta SASTAMALA voitti molemmat pelit.

8.10.2024 Vexve Areena
Ford Levoranta SASTAMALA – Budva BUDVA 3-0 (25-22, 25-11, 25-12)

16.10. 2024 Budva
Budva BUDVA – Ford Levoranta SASTAMALA 1-3 (18-25, 13-25, 25-23, 22-25)

Seuraavalla kierroksella vastaan tuli huippujoukkue Turkista, Ziraat Bank ANKARA. Turkkilaiset etenivät vahvoilla esityksillä jatkoon.

12.11. 2024 Vexve Areena
Ford Levoranta SASTAMALA – Ziraat Bank Ankara 1-3 (20-25, 11-25, 25-22, 15-25)

20.11.2024 Ankara
Ziraat Bank Ankara – Ford Levoranta SASTAMALA  0-3 (25-20, 25-22, 25-17)

Nyt Ziraat Bank pelaa CEV Cupin finaalissa. Vastassa on Tuomas Sammelvuon valmentama Asseco Resovia RZESZOW. Ensimmäisen peli Puolassa päättyi Ziraat Bank Ankaran vierasvoittoon 2-3 (27-25, 21-25, 25-23, 23-25, 17-19). Ratkaiseva finaali pelataan Ankarassa 9.4.2025.

VaLePa-tapahtumia

Sastamalan kaupunki 15 vuotta juhlatapahtumassa mukana
Aito Lastentapahtuma, Sastamala
Sastamala Open 2024, kesäkuu
Beach Volley SM-finaalit 2024, elokuu Tampere Vuolteen tori
Tapahtumaottelu Mikkeli 2024, Tulevaisuus seminaari 

X