VaLePan mitaliputki sai jatkoa – kiitos kuuluu meille kaikille

Arvoisat yhteistyökumppanit, talkoolaiset, fanit, katsojat, junnuvalepalaiset, pelaajat, VaLePa-toimijat, hyvä VaLePa-yhteisö

VaLePan kausi päättyi riemukkaisiin tunnelmiin. VaLePa taisteli peräti kuusieräisessä kamppailussa 13. peräkkäisen mitalin Sastamalaan. VaLePan mitalisaldo liigassa on nyt kahdeksan kultaa, kaksi hopeaa ja viisi pronssia. Hieno saavutus Sastamalan kokoisessa kaupungissa. Miten tämä kaikki on mahdollista? VaLePa vietti joulukuussa 45-vuotisjuhlaa. Juhlapuhujat avasivat hyvin, mitkä asiat ovat VaLePan menestyksen takana. Palataan vielä juhlapuheisiin.

Juhlapuhujina oli kattava ja ansiokas joukko eri aloilta, VaLePan puheenjohtaja Kimmo Karppanen, työministeri Arto Satonen, kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg, Lentopalloliiton puheenjohtaja Lauri Inna ja Suomen Olympiakomitean seuratoimintayksikön johtaja Jaana Tulla.

Puheissa nousi esille VaLePa-yhteisö, sen laajuus ja monimuotoisuus. On näkyvää kuten pelaajat, hallitus yms. tehtävät ja yhtä tärkeää talkootyötä. Jaana Tulla kertoi, että Suomen urheilun taustalla on noin puolimiljoonaa vapaaehtoista ja sen työn arvo valtakunnassa on n. 700 000 euroa. Ilman talkoolaisia ei urheiluseurojen pyörittäminen nykymuotoisessa olisi mahdollista.

VaLePa-yhteisöön tärkeänä osana kuuluvat myös yhteistyökumppanit. Sastamalan yritykset haluavat tehdä parhaansa kotikaupunkinsa eteen ja VaLePa puolestaan tuottaa laajaa näkyvyyttä yrityksille ja Sastamalalle. VaLePa on itsetunnon kohottaja myös yrityksille. Kun VaLePa onnistuu, se tuo uskoa yrityksille asettaa tavoitteet korkeammalle ja onnistua niissä. Sastamalan yritykset haluavat tehdä parhaansa kotikaupunkinsa eteen ja VaLePa puolestaan tuottaa laajaa näkyvyyttä yrityksille ja Sastamalalle.

VaLePan toiminnan terveysvaikutuksetkin mainittiin useasti. Juniorityön arvostus nostettiin esille ja sen merkitys fyysisen terveyden kannalta. VaLePa tekee osaltaan tärkeää työtä ihmisten fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta. Peleissä katsojat saavat rentoutua ja niissä toteutuu yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuus. Fanit kuuluvat ilman muuta tärkeänä osana VaLePa-yhteisöön.

Ei on mua, on vaan me, tuli monessa kohtaa esille. Ministeri Satonen nosti termin VaLePa family, joka oli VaLePan toiminnassa olemassa ennen kuin termiä oli kukaan edes keksinyt. Vain yhdessä voi menestyä ja se tarkoittaa koko laajaa VaLePa-yhteisöä. Tätä ei voi liikaa korostaa ajassa, jossa minäkeskeisyys tuntuu saavan jalansijaa.

Lauri Inna korosti VaLePan merkitystä europelien edelläkävijänä ja tiennäyttäjänä. 

Tulla nosti esille toiminnanjohtaja Hanna Arve-Talvitien loistavana tapahtumajärjestäjänä, minkä eilinenkin ilta osoitti. Lisäksi hän antoi erityiskiitokset vuosien työstä valokuvaaja Markku ”Mäsi” Mäkiselle ja nyt jo edesmenneelle junnuvalmentaja Pappa Vainiomäelle. Tulla ojensi VaLePalle kunniakirjan Suomen liikunnan hyvinvoinnin edistämiseksi.

KIITOS VALEPA-YHTEISÖ KAUDESTA 2023-2024!

X