Eläimellistä menoa Vexve Areenalla lauantaina – koirat rauhoittamaan

Otsikko alkaa jo muistuttaa iltapäivälehtien juttuja. Ducks tuo Vexve Areenalle mukanaan nuoruuden ankkahuumaa, johon pukkipaidat parhaansa mukaan vastaavat. Paikalla ovat myös lukukoirat Kiira ja Aava. Heillä on rentouttava vaikutus, kun lapset saavat lukea heille lukunurkkauksessa. 

Lauantain kirjapeliin Vantaa Ducks tuo Vexve Areenalle mielenkiintoisen nuoren joukkueen, josta löytyy paljon potentiaalista lahjakkuutta. Pääkaupunkiseudulla ovat eri seurat mm. Keimolan Kaiku, PuMa-Volley, Blues Volley tehneet erinomaista juniorityötä viime vuosina. Tuloksena on ollut menestystä juniorisarjoissa ja useita pelaajia Mestaruusliigaan.  Ducksin joukkueessa on viisi pelaajaa, jotka ovat saaneet lentopallo-oppinsa em. seuroissa.

Vantaa Ducks

Seuraa heitä

#13 Henrik Porkka s. -98, 202 cm, keskipelaaja

Kaakonkulma eli Kymenlaakso oli aikoinaan vireää lentopalloseutua. Haminan Arsi, KoLe-57 ja tietenkin Karhulan Rateko tulee ensimmäisenä mieleen. Nyt sieltä ei enää ole pääsarjajoukkueita, mutta seutukunta tuottaa edelleen hyviä pelaajia. Henrik Porkka on Karhulan Veikkojen kasvatti. Kuortaneen kautta tie on vienty LEKA Volleyn kautta, Hurrikaaniin, kahden Sveitsin kauden jälkeen Vantaa Ducksiin, jossa menossa toinen kausi. Porkalla maaotteluita 84 ja viime syksynä hän oli mukana Japanissa olympiakarsinnoissa. Taitava ja monipuolinen keskipelaaja tuo kokemusta ja rauhaa Ducksin nuoreen joukkueeseen.

#10 Kalle Kattelus s. -98, 191 cm, yleispelaaja

Keimolan Kaiussa lentopallo-oppinsa saanut Kalle Kattelus on yksi esimerkki pääkaupunkiseudun hienosta juniorityöstä. Hänellä on menossa jo kahdeksas kausi Mestaruusliigassa Vantaa Ducksin joukkueessa. Kattelus on ”sakkemäkismäinen” erittäin taitava ja tehokas yleispelaaja. Hän on passari Joona Väänäsen luottohyökkääjä, sillä viime pelissä hän sai peräti 64 passia viisieräisessä pelissä.

18 Justin Lui s. -00, 180 cm, libero

Kanadalainen Justin Lui on kovan luokan pelimies. Hän oli viime kesänä Kanadan maajoukkueessa VNL:ssä eli entisessä Maailmanliigassa. Insinööriksi ja it-asiantuntijaksi Stanfordin yliopistosta valmistunut Lui on mielenkiintoinen pelaaja Mestaruuliigassa. Kovasta voitotahdosta kertoon Kanadan juniorimestaruus Pokemonissa vuodelta 2010

15 Milutin Pavisevic s. -99, 201 cm, hakkuri 

Entisen Jugoslavian alueelta tulee edelleen kovia pelimiehiä eri maiden lentopallosarjoihin. Milutin Pavisevic on Montenegrosta ja on pelannut kotimaansa lisäksi Tsekeissä ja Itävallassa. Vasenkätisen Pavisevicin iskukäden pitkä liike näyttää monimutkaiselta, mutta hän on hyvin sijoittunut hyökkäystilastoissa ja on myös hyvä torjuja. 

VaLePa

VaLePan joukkue-esittelyssä tänään Miro Leinonen ja Juho Turri. VaLePan Facebook-sivuilla https://www.facebook.com/vammalanlentopallo Juho Turri vieraili yhdessä Jiri Leinosen kanssa Pukstaavissa ja Herra Hakkaraisen talossa. Miro Leinonen puolestaan vastaili yhdessä Juho Kauniston kanssa Vanhan kirjallisuuden päivien kysymyksiin. 

Miro Leinonen -00, 205 cm, keskipelaaja, kummiyritys OP SatapirkkaMiro on Leinosen perheestä kolmas pelaaja, joka pukee pukkipaidan ylleen. Miro jätti nuoruudessaan yhden kauden väliin, kunnes innostui taas pelaamaan. Kannatti jatkaa, sillä Miro on ottanut selkeitä kehitysaskeleita ja lunasti paikkansa maajoukkueessa. Pienistä vaivoista kärsinyt Miro on löytänyt pelirytmin hyökkäyksessä. Aloitussyötössä pallo lähtee todella kovaa tulos tai ulos periaatteella. Onneksi viime aikoina enimmäkseen tulos.

Juho Turri, s. -04, 191 cm, yleispelaaja, kummiyritys Vammalan Väriaitta
Juhosta, VaLePan omasta kasvatista laajempi juttu VaLePan nettisivulla

VaLePan kasvateille kultaa Suomen Cupissa
Tässä ennakossa on paljon nostettu esille juniorityötä. Tässä yhteydessä on hyvä nostaa esille myös VaLePan juniorityö Juho Turrin lisäksi. Viime viikonloppuna Turussa käydyssä Suomen Cupin finaaliturnauksessa VaLePassa lentopallo-oppinsa saaneet Puijo Wolleyn Selma Räsänen ja Savo Volleyn Arttu Lehtimäki voittivat kultamitalit. Onnittelut Selmalle ja Artulle menestyksestä ja kiitokset heidän juniorivalmentajilleen hienosti tehdystä työstä!

X