VaLePa vahvasti mukana Tampereen EM-kisojen järjestelyissä

Eilen Suomi pelasi EM-kisojen viimeisen ottelun Puolan kivikovaa joukkuetta vastaan. Kaikkiaan EM-kisoista jäi positiivinen kuva suomalaisen lentopallon tasosta. Tampereella Suomen joukkueen esitykset olivat erinomaisia, viidestä pelistä kolme voittoa ja hävitytkin pelit olivat tasaisia. Katsojat nauttivat ja pelaajat nauttivat.

EM-kisojen 2021 järjestelyt Tampereen peleissä toimivat hienosti. Tähän tarvittiin suuri joukko erilaisia toimijoita. VaLePa oli tässä joukossa vahvasti mukana. VaLePan vastuualueisiin EM-kisoissa kuuluivat mm. aamu/päiväharjoitusten toiminnan järjestelyt, pallovuorolaisten organisointi sekä otteluiden aikainen kenttäalueen toimintojen sujuvuus. Lisäksi VaLePa osallistui EM-kisojen rakennukseen ja purkuun.  (Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Tapahtuma- ja urheilujohtaja Hanna Arve-Talvitie organisoi VaLePan talkooryhmän toimintaa ja hänen kokemustaan kansainvälisissä lentopallo-otteluissa tarvittiin tapahtuman järjestelyissä. Kokonaisuudessaan VaLePan vahvuudessa oli Arve-Talvitien lisäksi kymmenen henkilöä parin viikon ajan 27.8-9.9.

– Päivät olivat pitkiä. Aamuvarhain lähdettiin liikkeelle ja paluu hotelille oli vasta viimeisen pelin jälkeen. Olen ylpeä meidän ryhmästämme. Vaikka päivät olivat työntäyteisiä, kaikki hoitivat oman osuutensa hienosti ja hyvällä huumorilla jaksettiin viedä osaltamme turnaus läpi, kertoo Hanna Arve-Talvitie.

VaLePa organisoi koko kisojen aikaiset pallovuorot, joissa oli mukana yhteensä 108 junioria Tampereen alueen eri seuroista. – Tässä saatiin toteutettua tärkeää seurojen välistä yhteistyötä. Jokaiselle pallotytölle ja -pojalle pallovuoro oli ikimuistoinen kokemus. Nämä kokemukset lisäävät innostusta lajiin ja kantavat hedelmää seurojen juniorityössä. Lajin harrastajamäärät ovat pudonneet viime vuosina. Seurojen välinen yhteistyö on erittäin tärkeää lentopallon junioritoiminnan kehittämisessä. VaLePa haluaa olla vastuullisena toimijana mukana edistämässä seurojen välistä yhteistyötä, arvioi Arve-Talvitie. (Juttu jatkuu kuvien jälkeen)

Myös maajoukkueen kakkosvalmentaja Sami Kurttila näkee yhteistyön merkityksen Yle Urheilun jutussa lentopallon tulevaisuudesta. Kannattaa lukea koko juttu linkistä Yle urheilu

– Kukaan ei voi pitää kynttilää vakan alla. Meidän täytyy jakaa tietotaitoamme ja keskustella yhdessä tulevaisuuden tai nykyisistä suunnitelmista. Tätä on yksin vaikea lähteä viemään eteenpäin. Tähän vaaditaan koko kenttä mukaan, jotta saamme kasvatettua tulevaisuudessa niitä maajoukkuepelaajia.
Sami Kurttila Yle Urheilu

X