Saara Esko lentopallon Hall of Fameen

Saara Esko sai eilen merkittävän kunnianosoituksen pitkästä lentopallourasta sekä junioreiden hyväksi tekemästään työstä. Hän on nyt suomalaisen lentopallon Hall of Famessa. Tässä 2016 perustetussa kunniagalleriassa on yhteensä 27 jäsentä.

Saara Esko on yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista naislentopalloilijoista.
Vuonna 1980 Kerimäellä syntynyt Esko, omaa sukua Loikkanen, aloitti lentopallon 7-vuotiaana. Ensimmäinen Suomen mestaruus Oriveden Ponnistuksen riveissä tuli jo 16-vuotiaana. Toinen Suomen mestaruus tuli 1999 Euran Raikun joukkueessa. Suomea Saara edusti 117 maaottelussa 21 vuoden aikana ollen mukana myös Euroopan mestaruuskilpailuissa komean uransa kruunuksi vuonna 2019.

Kesällä 2001 Saara aloitti ammattilaisuran ulkomailla, Saksassa. Yhdeksän ulkomaan vuoden aikana hän voitti Saksan ja Belgian sekä Italia A2-liiga mestaruudet sekä kolme eri cupmestaruutta. Lisäksi hän on yksi kolmesta suomalaisesta naispelaajasta, joka on pelannut Eurocupin finaalissa.
 
Lentopallomeriittiensä lisäksi Esko on myös beach volleyn kaksinkertainen Suomen mestari.

Urheilu-uran jälkeen Saara suoritti entisille huippu-urheilijoille räätälöidyn valmentajan ammattitutkinnon (VAT). Saara on ansiokkaasti käyttänyt peliuralla ja koulutuksessa kertynyttä vankkaa ammattitaitoa VaLePan junioreiden iloksi.

Voi kokonaisuudessaan todeta, että Saaran nimitys Hall of Fameen on varsin ansaittu. Onnittelut tästä merkittävästä saavutuksesta!

X