Kisa mitalipeleihin alkaa lauantaina!

Kaksi paljasjalkaista tyrvääläisen lentopallokoulun kasvattia kohtaa tänä keväänä miesten Mestaruusliigan  puolivälierissä. Tammikuun lopulla 30-vuotta täyttänyt Arttu Lehtimäki Savo Volleyn passarina ja nyt toista kauttaan VaLePan liigajoukkueen passarina pelaava 19-vuotias Matti Maijala.

Molemmilla pelintekijöillä on saman henkiset ajatukset pian alkavaan pudotuspelisarjaan. Positiivisin, odottavin fiiliksin on molempien mietteet.
– Odotan innolla, sanoo Matti Maijala ja puhelimitse Kuopiosta tavoitettu Arttu Lehtimäki säestää: – Mielelläni tulen lauantaina Vexvelle, tuttu kotisali ja yleisössä paljon tuttuja kasvoja.

Pelikauden jälkeen Matti Maijalaa kutsuu armeijan harmaat ja ylioppilasjuhlat toukokuussa.

Mestaruusliigassa neljänneksi ja viidenneksi sijoittuneiden joukkueiden välisestä puolivälieräkoitoksesta on lupa odottaa tasaista taistelua. Monet vastoinkäymiset voittanut VaLePa nousi vahvan loppukauden ansiosta aivan sarjan kalkkiviivoilla neljänneksi. Viidenneksi pudonnut Savo Volley ei vastaavasti viime kierroksilla ole saanut aivan parastaan irti. Kauden keskinäiset kohtaamiset menivät VaLePalle voitoin 3-1.

Onko VaLePa siis ennakkosuosikki?
– En usko, runkosarjan pelit ei nyt paina, lauantaina tilanne on 0-0, kun peli alkaa. Mutta siitä lähdetään, että viikonloppuna molemmat pelit voitetaan. Kotietu on meidän vahvuutemme, paaluttaa Matti Maijala.
Arttu Lehtimäki toteaa VaLePan olevan lähtökohtaisesti suosikki: – Mutta pudotuspelit on eri maailma. Meillä voi olla pienilaatuinen etu, kun porukalla on enemmän play offeja pelattuna. No, Upia lukuun ottamatta, pohtii Arttu Lehtimäki.

Paras viidestä systeemillä pelattavat puolivälierät alkavat lauantaina 28. maaliskuuta Vexve Areenalla ja toinen ottelu pelataan heti sunnuntaina samassa paikassa. Kuopiossa jatketaan seuraavalla viikolla keskiviikkona ja tarvittaessa torstaina. Välieriin ja mitalipeleihin paikka aukeaa kolmella voitolla.
Arttu Lehtimäen pelaava rooli on kasvanut viime viikkoina. Epätasaisuus on kuitenkin leimannut Savo Volleyn otteita.
Runkosarjan päätöskierroksen esitykset tiistai-iltana jättivät ilmaan isot kysymysmerkit. VaLePa vieraili Turussa, mutta voitontahto oli jäänyt Sastamalaan. Savo kävi Kokkolassa ja siellä Tiikerit oli selvästi nälkäisempi kokoonpano.

Lentopallon ohella Arttu Lehtimäki on suorittanut fysioterapeutin opintoja Kuopiossa.
Kuva: Savo-Volley

Kun vertailuun ottaa joukkueiden kymmenen edellistä peliä, VaLePalta kevät on ollut nousujohteinen, vaikka Turussa tulikin mahalasku. VaLePalla on kuusi voittoa ja neljä tappiota, eräsuhde 20-13.
Savon osalta kymmenen edellisen pelin suhde on surullinen, kaksi voittoa, kahdeksan tappiota ja erät 9-25 vastustajille.
– Fakta on se, että pätkittäin kulkee ja on siellä pari hyvääkin peliä kevätpuolella. Muutoin on ollut melkoista mailan puristamista, homma ei ole krakannut pelkästään yhdellä osa-alueella, summaa Arttu Lehtimäki.

VaLePassa Arttu Lehtimäki pääsi maistamaan menestystä Mikko Eskon oppipoikana. Arttu edusti kolmeen otteeseen VaLePaa, kaudet 2014-2015, 2017-2020 ja 2021-2022.
Tämän päivän VaLePasta hän nostaa esiin hyökkäysvoimaiset laiturit.
– VaLePa voittaa pelejä ulottuvilla laitureilla, niihin pitäisi keksiä jotakin. VaLePalla on kovat laiturit, vertaa mihin porukkaan tahansa, sysää Arttu Lehtimäki menestyspaineita VaLePalle.
Passarikollega Matti Maijala kokee voimasuhde-eron vähän eri tavalla.
– Jos meillä syöttö onnistuu, se tuottaa vastustajille ongelmia.
– Savolla ehkä (Aleksi) Muukkonen on kovin syömähammas. (Lauri) Lehtonen ja (Tommi) Siirilä osaavat kokeneina keskimiehinä lukea peliä hienosti.

Tuplaottelut mietityttävät molempia passareita. Viime vuosina runkosarjassa ei tuplia enää juurikaan ole pelattu.
– Alkamisaikakin lauantaina on myöhäinen, mutta on näitä ollut ennenkin. Palautuminen on oma lukunsa, se pitää saada käyntiin lauantaina heti pelin jälkeen, tiedostaa Matti Maijala.
Viime viikot hän on urakoinut pelaamisen ja treenien ohella ylioppilaskirjoituksissa. Vielä ennen valkolakkia edessä on kutsu armeijan harmaisiin Santahaminaan huhtikuun puolivälissä.
– Mutta niin kauan kuin pelit jatkuu, olen VaLePan mies. Toivottavasti mahdollisimman pitkään, sanailee Matti Maijala.
Arttu Lehtimäen arkeen lentopallon rinnalla on kuulunut fysioterapeutin opinnot.
– Koulujutut ovat edistyneet pelaamisen ohella. Työharjoittelu vähän junnaa, mutta jollain aikajänteellä on tarkoitus valmistua.


Lauantain puolivälierä VaLePa Sastamala Tampere –Savo Volley, Vexve Areenalla kello 19. Bar VaLePassa Happy Hour klo 18-19, ole ajoissa paikalla! Otteluisäntänä Sastamalan kaupunki.

Sastamala on turvallinen pieni suuri kaupunki, jossa ihmisen on hyvä elää ja yrittää. Sastamala tarjoaa monimuotoisen ja viihtyisän asuinympäristön, kauniit järvimaisemat sekä kehittyvät palvelut ja liikenneyhteydet.
Tulitpa sitten asumaan, käymään tai yrittämään, olet aina lämpimästi tervetullut!

https://sastamala.fi/

Sunnuntain toinen puolivälierä VaLePa Sastamala Tampere –Savo Volley, Vexve Areenalla kello 17. Otteluisäntänä Heinon Leipomo

Heinon Leipomo on Sastamalassa sijaitseva perinteikäs leipomoyritys, jonka keittiössä syntyy niin kotoisat pullapitkot kuin ruokapöytien antimet. Päivittäinen lounaamme on erittäin suosittu – kotiruokaa, joka maistuu monelle! Itse leipoen, paikallisia tuotteita hyödyntäen ja oman perheen reseptejä noudattaen on Heinon Leipomo monen suosikkileipomo!
https://www.heinonleipomo.fi/

Molempina päivinä Zarillo-kisa pitkällä erätauolla.

Otteluliput ovelta aikuiset 20 €, eläkeläiset ja opiskelijat 17€, alle 18-vuotiaat ilmainen.
Liput myös lippu.fi –palvelusta.

Teksti: Jari Penttilä
Kuvat: VaLePa-arkisto. Artikkelikuvassa VaLePan kultajuhltaa keväällä 2023

X