Lauantaina Tampereella Tuulensuun Palatsissa vietetyssä Lentopallogaalassa palkittiin pokaalein lentopallokauden parhaita ja huomionosoituksin pitkän linjan toimijoita.
Menestystä tuli myös Sastamalaan. Hall of Famen uusiksi jäseniksi nimettiin viisi henkilöä, heidän joukossaan sastamalalainen lentopallolegenda Arto Mäkinen. Yleisöäänestyksellä kauden naisten läpimurtopelaajaksi valittiin VaLePan juniorikoulun kasvatti Selma Räsänen.
Arto Mäkinen

Kuva Markku Mäkinen
Suomalaiselle lentopallolle perustettiin oma Hall of Fame syyskuussa 2016. Ensimmäisenä sastamalalaisena Hall of Fameen valittiin vuonna 2021 Saara Esko. Lauantaina Hall of Fameen nimettiin Arto Mäkinen ja hänen lisäkseen 4 uutta jäsentä. Nyt heitä on yhteensä 42.
Arto Mäkisen ura alkoi Vammalan Kisan riveissä. Aluksi hän pelasi yleispelaajana, kunnes siirtyi passariksi. Hänen taidoillaan oli suuri merkitys, kun Vammalan Kisa voitti hopeaa 1975 ja 1976. Kisan jälkeen seuroina olivat Porin Pyrintö, Lahden Kimmo ja Salon Viesti. Kaudella 1983–84 hän palasi Vammalaan ja VaLePa nousi mestaruussarjaan. Sen jälkeen hänen johdollaan VaLePan nousi kaksi kertaa pääsarjatasolle. 1990 Mäkinen siirtyi Rantaperkiön Iskuun ja yli 20-vuotinen ura päättyi hopeamitaliin keväällä 1992.
Mäkinen pelasi passarina 122 maaottelua ja edusti Suomea MM-kisoissa kerran sekä EM-kisoissa kahdesti. Hän pelasi kaikkiaan 457 pääsarjan ottelua. Arto Mäkinen oli aikansa merkittävimpiä lentopalloilijoita.
Pelaajauran jälkeen Mäkinen on tehnyt vakuuttavaa työtä juniorivalmentajana. Hän valmensi yhdessä Harri Lehtimäen ja Pertti Korpelan kanssa toistakymmentä vuotta junioriryhmää, josta nousi neljä pelaajaa liigatasolle: Sakari Mäkinen, Arttu Lehtimäki, Tuomas Tihumäki ja Olli-Pekka Palomäki.
Selma Räsänen

Kuva Lentopalloliitto
Selma Räsänen aloitti juniorivuotensa VaLePassa. Hän on toisen polven lentopalloilija ja isä Janne Räsäsellä on ollut iso vaikutus Selman juniorivalmentajana. Selma Räsänen aloitti Mestaruusliigan 17-vuotiaana LP-Vampulan joukkueessa 2021. Kahden kauden jälkeen hän siirtyi Puijo-Wolleyn joukkueeseen. Joukkue voitti Suomen Cupin loppuottelussa Pölkky Kuusamon. Hakkurina pelaava Räsänen oli Suomen Cupin finaalin tehokkain pelaaja. Mestaruusliigassa joukkue sijoittui kolmanneksi.
Runkosarjassa Räsänen teki 10,7 pistettä ottelua kohden ja pudotuspeleissä 12,1 pistettä. Torjuntoja hänelle tuli kauden aikana 46 ja ässiä 23.
– Puijo-Wolley on ollut hyvä kasvupaikka nuorelle pelaajalle. Siellä on hyvä jatkaa lentopallouraa. Pekka Seppänen on hyvä valmentaja ja pidimme tärkeänä, että Selmalla on tässä vaiheessa uraa suomalainen valmentaja. , toteaa isä Janne Räsänen