VaLePa voittoon paikallispelissä

Akaa-Volley – VaLePa Sastamala Tampere 1-3 (19-25, 23-25, 25-20, 20-25)

Paikallisderby VaLePan ja Akaa Volleyn välillä herättää aina suurta mielenkiintoa ja tunnetta. Erityisesti nyt, kun Olli Kunnari on siirtynyt Akaa Volleyn päävalmentajaksi. Myös uudet pelaajat kummassakin joukkueessa kiinnostavat yleisöä. Yleisö täytti sankoin joukoin Toijalan Monarin katsomot.

VaLePan kokoonpanossa erityistä mielenkiintoa herätti Jeremy Crossin ensiesiintyminen Mestaruusliigassa. Olli Kunnari otti kentälle myös ensikertalaisen aloituskuusikossa, kun passariksi asteli viime kaudella Lempo Volleyssa 1-sarjaa pelannut Saku Tuomivaara. Cross linkkasi vaihtoon toisessa erässä kesken oman syöttövuoron. Tilalle tuli Alberto Cavasin. Tuomivaara pelasi koko pelin. Vaativa paikka Tuomivaaralle 1. sarjasta Mestaruusliigan kärkikamppailuun. Hän esitti lupaavia otteita, vaikka tasaisuus ymmärrettävästi vielä puuttuu. Sama tilanne oli myös Cavasinilla, lupaava peluri, jolta voidaan keväällä odottaa vahvoja suorituksia.

Tasaisen pelin ratkaisu tuli neljännen erän alkupuolella. 8-8 tilanteessa Savonsalmi hyökkäys 9-8, Esko ässä 10-8 ja perään kaksi Savonsalmen torjuntaa, tilanne 12-8.

Kamppailu oli tyypillinen alkukauden ottelu, jossa suoritusten taso vaihteli. VaLePan vastaanotto onnahteli ajoittain ja se vaikeutti Mikko Eskon pelinrakentelua. Sakari Mäkinen oli pukkipaitojen tärkein pelaaja 18/+10, hyökkäysteho 63% ja vastaanotto 50%. Myös keskimiehet Severi Savonsalmi 6 torjuntaa, Mikko Karjarinta virheettömästi 9/+9 voivat olla iltaansa tyytyväisiä.

Akaa-Volleyn tehokkain pelaaja oli Joni Mikkonen, hyökkäys 65%, vain 1 suora hyökkäysvirhe. Kovakuntoinen Urpo Sivula onnistui myös hyvin.

VaLePan seuraava peli on Mestarien liigassa Hollanissa Draisma Dynamo Apeldoornia vastaan 6.10. 2021. ja toinen osaottelu on Vexve Areenalla 13.10. 2021.

X