VaLePa harjoitusotteluun Pälkäneen Kostia Areenalle

Hienot EM-kisat Tampereella ovat nostattaneet lentopallohuumaa sopivasti ennen kotoisen Mestaruusliigan alkua. On aika suunnata katseet tulevaan liigakauteen. Tulevista asetelmista saadaan sopivasti esimakua perjantaina Pälkäneen Kostia Areenalla, kun VaLePa ja Akaa-Volley ottavat mittaa toisistaan perjantaina 10.9. klo 19.00. Lentis on parasta paikanpäällä, mutta jos et ehdi paikalle, näyttää Aamulehti pelin monikameratuotantona.

Harjoitusotteluissa suurin mielenkiinto kohdistuu aina uusiin pelaajiin. VaLePan tuore hakkurihankinta on kanadalainen Jerome Cross. Yleispelaajaosastolla on uusia miehiä enemmänkin. Jiri Hänninen edusti viime kaudella Kokkolan Tiikereitä. Ville Järnvall tulee tuttuun saliin, sillä viime kaudella hän pelasi Luja-Lukon paidassa. Raivis Oigus on pitkään ollut mukana VaLePan juniorijoukkueissa ja hakee nyt Kuortane-vuoden jälkeen liigakokemusta. Italialainen Alberto Cavasin on pelannut pääasiassa aiemmin hakkurina, mutta on kesän ajan harjoitellut vastaanottoa ja pyrkii yleispelaajaksi. 

Myös keskiosastolla on uutta miestä kehissä. Severi Savonsalmi haluaa hakea seuraavaa kehitysaskelta pukkipaidassa. Kokemusta joukkueeseen tuo viimeksi Lakkapäässä liigaa pelannut Tuomas Hautala. Joel Laakso on tullut passariksi on Ettasta.

Mikko Esko ja Sakari Mäkinen jatkavat joukkueessa, mutta he pelaavat EM-kisoissa Puolassa. Viime kauden joukkueesta jatkavat myös hakkuri Matias Tihumäki, libero Risto Ruohola ja keskitorjuja Mikko Karjarinta sekä päävalmentaja Janne Kangaskokko.

Akaa-Volleyn uusi päävalmentaja Olli Kunnari on meille valepalaisille varsin tuttu mies. Akaan uusia pelimiehiä ovat molemmat passarit Anton Välimaa Tiikereistä ja Saku Tuomivaara Lempo-Volleysta. Yleispelaaja Kasimir Vuorinen edusti viime kaudella Ettaa. Hakkuri Dmitri Borichev on ollut muutaman kauden pois pääsarjasta, mutta palaa nyt takaisin Akaaseen. Viron maajoukkuemies Kristo Kollo on vapautunut EM-kisoista, mutta ei taida ehtiä vielä perjantain peliin. Urpo Sivula ja Voitto Köykkä ovat joka tapauksessa Puolassa maajoukkueen mukana. 

Pälkäneen Luja-Lukko tiedote tarjoaa vielä lisätietoa pelistä.

X