Pentti Hietanen keväisen konsertin tähtisolistina!


Pentti Hietanen on yksi Suomen menestyneimmistä viihde-tenoreista. Sunnuntaina 26. huhtikuuta hän konsertoi Sylvään koulun auditoriossa kello 17. Pentti Hietasen kanssa esiintyvät hänen vaimonsa, artisti Heini Hietanen ja tyttäret Iina ja Roosa Hietanen.

Konsertin järjestää VaLePa. Tapahtuma on jatkumoa viime keväänä Sastamalassa järjestetylle suurelle Tähtiä ja tunnetta –konsertille.
– Haluamme tuottaa elämyksiä ja osaltamme pitää Sastamalaa vireänä, perustelee konsertin järjestäjän puolesta toiminnanjohtaja Hanna Arve-Talvitie.

Sylvään auditorio sopii konserttiareenaksi mainiosti tilan akustiikan sekä sopivan tilakokonaisuuden vuoksi. Ennen ottelua on kahvi- ja pullatarjoilu, joka sisältyy lipun hintaan. Konserttisarjalle on jo sovittuna myös jatkoa, tulevalle syys- sekä talvikaudelle on jo valmisteltu seuraavia tilaisuuksia, joista tiedotetaan aikanaan.
– Olen varma, että Pentti Hietasen esiintyminen on mieleenpainuva, keväinen tapahtuma Sastamalaan ja sopii kaiken ikäisille.

Pentti Hietanen on poikkeuksellisen monipuolinen taiteilija. Häneltä luontuvat vakuuttavasti vaativat oopperaroolit ja laajalla skaalalla viihde- ja rockmusiikkikin.
Hietasen tyttäret Iina ja Roosa tunnetaan The voice of Finland kilpailusta. Heidän esiintymisessään kuuluu ja näkyy, että he ovat esiintyneet pienestä asti. Pentti Hietasen vaimon Heinin taidot eivät rajoitu musiikissa pelkästään esiintymiseen laulajana, hän on myös taitava pianosäestäjä.

Liput 25€ sis. kahvi ja pulla
Lippu.fi, VaLePan toimisto sekä Tyrvään kirjakauppa

Lippuja myynnissä lauantaina ja sunnuntaina VaLePan puolivälieräpeleissä Vexve Areenalla.

Teksti: Jari Penttilä

X