VaLePan tavoin oleellisilta osin muuttunut hallitseva mestari Hurrikaani Loimaa on VaLePan viimeinen harjoitusvastustaja ennen Mestaruusliigan alkua.
Torstaina Oripäässä Hurrikaani voitti kotijoukkueena ensimmäisen erän ja VaLePa kolme seuraavaa. Jatkopisteille edenneissä taisteluerissä VaLePa oli vahvempi, tulos 1-3 (25-21, 30-32, 33-35, 26-28).
Harjoitusottelun henkeen molemmista joukkueista kaikki paikalla olleet pelaajat saivat peliaikaa. VaLePasta William Groffier pelasi hyvillä tehoilla kaksi ensimmäistä erää hakkurina ja lopun yleispelaajana. Hänelle tilastopisteet olivat 23/+9, hyökkäysten tappoprosentti 53. Aleksi Muukkonen hakkuroi kolmannen erän ja Juho Kaunisto neljännen. Yleispelaajana aloittaneen Muukkosen saldo oli 18/+4. Kauniston käsiin jäi pelissä kuusi torjuntaa ja kokonaispisteet 13/+7.
Lauantaina joukkueet kohtaavat uudelleen Vexve Areenalla kello 17. Peliin on vapaa pääsy, paikalla on kahvio. Pelissä voit myös varata kausikorttipaikkasi tulevan kauden sarjapeleihin. Vapaaehtoinen pääsymaksu 10 euroa.
Millaista dynastiaa Hurrikaanin valmentaja Olli Kuoksa rakentaa Loimaalle, sitä pääsee siis arvioimaan lauantaina. Hurrikaanin kokoonpanossa on peräti viisi ulkomaalaista. Japanista Suomeen on aiemmin riittänyt taitavia liberoita, nyt Loimaalle on löytynyt Japanin pääsarjasta 205-senttinen keskipelaaja Shunichiro Sato. Torstaina Hurrikaanissa väkevintä kuntoa osoitti hakkuri Eetu Häyrinen, hän kirjautti pisteet 19/+13.
