Turnauskuulumisia D-tyttöjen välierä ja finaalipeleistä

23.3.2015

Lauantaina 21.3. VaLePan D-tiikerisarjan tytöillä oli kolme joukkuetta peliareenoilla. Legacy 1 starttasi klo 8.00 Superilta kohti Viialaa. Viialassa edessä  oli neljä peliä. Turnaus oli ensimmäinen remontoidussa salissa, joten puitteet olivat loistavat. Pelit olivat tiukkoja ja rouva fortuna käänsi tiukat pallot vastustajan eduksi. Saavutuksena yksi voitto, jolla joukkue pääsee C-finaaliin.

Kotiturnaus Sylväällä alkoi klo 10:30 jossa  Legacy 2 oli tulikasteessa. Otteluita joukkueella oli edessä neljä. Tytöt venyivät kahteen voittoon. Turnauksessa VirtVe oli ylivoimainen ja voitti kaikki neljä otteluaan. Lohko kakkonen pääsi myös A-finaaliin. Sylväällä fortuna oli meidän puolella ja tällä kertaa Legacy 2 saavutti tämän paikan paremmalla eräsuhteellaan, vaikkakin turnauksessa peräti kolme joukkuetta oli tasapisteissä lopputaulukossa. Tytöillä siis edessään taistelu mitaleista A-finaalissa 18.4- 19.4.

Verkot oli viritelty valmiiksi Sylväälle jo aaamulla ja kanttinissakin oli kahvipannu kuumana, joten saatoimme ottaa E-finaalin hoitaaksemme heti Välierä 1 perään. Turnauksessa oli mukana vain neljä joukkuetta, joista Legacy 3 kotijoukkueena. Ollessani paikanpäällä Viialassa sain matkapuhelimeeni jobinpostia….LTU ilmoitti joutuvansa peruutamaan osallistumisensa turnaukseen ihan kalkkiviivoilla. Turnauksessa oli pelattiin siis vain kolme peliä. VaLePalla oli edessään kaksi ottelua, joista voitettiin toinen. Lopullinen sijoitus turnauskakkonen.

Sunnuntaiaamuna DT-AM joukkue WRX STI starttasi kohti Euraa edessään C-Finaali. Joukkueenjohto oli pohdiskellut ennen turnausta, että turnaukseen lähdetään hakemaan positiivista kaudenpäätöstä ja kaikille annetaan peliaikaa. Tämä taktiikka tuntui sopivan tytöille erittäin hyvin. Kentällä nähtiin iloinen joukkue ja suoritukset olivat rohkeita ja joka pallosta taisteltiin aina lattianpintaan asti. Katsomoon saakka kuului voittopisteen jälkeen iloinen huuto ”hoplaa” ..vai miten se menikään kun tytöt kerääntyivät rinkiin 😉 Peleistä kolme voittoa neljästä ja turnaussijoitus kakkonen, tälläkertaa ykköspaikka menetettiin huonommalla eräsuhteella, mutta se ei meidän iloista pelaajajoukkoamme mitenkään harmittanut !

Poweriin näistä neljästä joukkueesta olemme saaneet kokoon neljä joukkuetta D-tsemppisarjaan ja yhden joukkueen C-Tsemppisarjaan, loppuun voisin todeta HYVÄ ME !               -TPM-

 

(Alla turnauskuvat: Sylväältä, Viialasta ja Eurasta)

 

Kuva Sylvää 21.3.
Viiala 21.3 Kuva Eura 22.3.

 

Takaisin