C-tyttö AM turnaus Virrat 11.3.

12.3.2017

D-tyttöjoukkueemme lähti Virroille taistelemaan C-Am sijoista 19-24. Aamun ensimmäiseen peliin Virtain Veikkoja vastaan joukkueemme sai luotua hyvän hengen päälle, eikä mikään palloralli päätyynyt helpolla. Kotijoukkue oli myös valmiina taistoon ja molemmilta laidoilta hyökättiin tehokkaasti, mikä lopulta edesauttoi Veikot 2-0 voittoon.

Toiseen peliin vastaan saimme LTU:n Littoisista. Pitkät ja pari vuotta tyttöjämme vanhemmat vastustajat veivät ensimmäsen erän nimiinsä, ehkäpä joukkueemme kunnioitti liikaa vastustajaa. Seuraavat kaksi erää olivat kovaa taistelua, jotka tyttömme käänsivät voitoksi, joten otteluvoitto meille erin 2-1.

Tauolla saimme jännittä voittaako Virrat Littoisten joukkueen, sillä Virtojen voitto takaisi meille välieräpaikan toisen lohkon voittajaa vastaan.  Virrat voittikin ottelun 2-0.

Saimme välierään  Euran Raikun vastustajaksemme. Välierässä Euraa vastaan joukkueemme johti ensimmäistä erää jo 12-4, jostain kumman syystä erä kuitenkin lipsahti vastustajalle 26-24. Seuraavat kaksi erää olikin meidän tyttöjen näytöstä millaista hyvä joukkuepelaaminen on parhaimmillaan, joka pallo pelattin loppuun asti mikä toi selvät erävoitot meille ja paikan finaalipeliin.

Finaali alkoi pitkän päivän päätteksi klo 17.15. Neljäs ottelu ja aikainen herääminen näkyi ensimmäisen erän otteissa helppoina virheinä, erä Veikoille 25-10. Tyttömme eivät halunneet antaa periksi. Hyvä syöttöputki ja jatkopallopelaaminen heti toisen erän alkuun antoi 9-0 johdon joukkueelleeme, erä lopulta meille 25-20. Kolmanteen erään Virrat sai muutaman pisteen etumatkan hyvillä syötöillä . Etumatka piti loppun asti ja kolmas erä Veikoille 15-10.

Loppusijoitus C-sarjassa siis 20. Voimme odottaa että tulevina vuosina 2004 syntyneet tyttömme ovat AM kärkikahinoissa mukan mikäli sama kehitys jatkuu.

-TPM-

Takaisin