B-tyttöjen kilparyhmälle komea turnausvoitto Kerimäellä

27.3.2019

Launtaina 23.3. pelattiin B-tyttöjen toiseksi viimeistä sarjakierrosta Kerimäellä, ja liikkeelle kohti Itä-Suomea lähdettiin jo edellisiltana. Kerimäen palloiluhalli on yksi parhaista pelipaikoista, joissa tyttöjen kanssa on käyty pelaamassa. Puitteet olivat siis kunnossa, ja kun järjestelytkin toimivat hienosti, päästiin pelaamaan hieno lentopallopäivä.

Ensimmäisessä pelissä kohdattiin LP Kangasala. Muutaman tunnustelevan pallon jälkeen VaLePa sai juonesta kiinni, ja vei peliä käytännössä koko ajan. Vastaanotto toimi, ja peli oli selvästi vastustajaa tehokkaampaa. Pukkipaitoja viime aikoina vaivannut syötön epävarmuus sekä hyökkäysvirheet pitivät numerot kuitenkin Kangasalan kannalta kohtuullisina: Otteluvoitto VaLePalle erin 25-20, 25-18.

Ruokatauon jälkeen vastaan saatiin kotijoukkue Kerimäen Lentopallo -86. Vastustajan leiristä löytyi VaLePa-sympatioita, kun taustajoukossa oli seuran kasvatin Saara Eskon vanhoja pelikavereita. Kun päivä oli saatu hyvin liikkeelle, ja energiavarastot olivat täynnä, järjestivät VaLePan tytöt ottelusta hienon näytöksen. Koko joukkue pelasi erinomaisesti, ja etenkin yleispelaaja Viia Rainio intoutui mahtavaan esitykseen nostaen vastustajan syöttöjä 75 %:n tarkkuudella ja tappaen saamansa passit 67 %:n tehoilla. VaLePa suvereenilla esityksellä voittoon 25-12, 25-19.

Heti edellisen hienon pelin päätyttyä kohdattiin vielä Ruokolahden Raju. Tytöt lähtivät otteluun edellisen hienon voiton tunnelmissa, mikä kostautuikin nopeasti. VaLePa teki vuoroin syöttö- ja hyökkäysvirheitä, ja yhteensä 14 oman virheen seurauksena vastustaja vei heikkotasoisen 1. erän 22-25. Raju sai erävoitosta itseluottamusta, ja alkoi taistella joka pallosta. Pukkipaidat löysivät myös keskittymisensä takaisin, ja pelin taso nousi selvästi. Vastustajan hyvistä suorituksista huolimatta VaLePa oli lopulta selvästi vahvempi vieden seuraavat erät 25-18, 15-8, ja voitti lopulta puhtaalla pelillä koko turnauksen.

Kokonaisuutena Kerimäen turnausmatka oli tytöiltä onnistunut. Matkassa oltiin 7 pelaajan voimin: Lyyti Ryyppä passasi, Viia Rainio ja Teija Vuorenmaa pelasivat yleispelaajina, Nea Malmström hakkurina, Pauliina Kaski ja Emmi Laikko keskitorjujina sekä Heidi Hirvonen liberona. Joukkueen nostopeli oli koko päivän erinomaista ja Lyyti pyöritti peliä monipuolisesti. Iloisella ilmeellä otellut joukkue onnistui hyvin niin hyökkäyksissä kuin torjunta-/puolustuspelissäkin. Jokainen pelaaja pelasi hyvän päivän ja onnistumisia iloittiin näyttävästi. Matka jatkuu vielä huhtikuun puolivälissä Ouluun, johon on hyvä lähteä samalla ilmeellä pelaamaan B-tyttöjen kauden viimeistä turnausta.

Takaisin