Nimipäivää viettää: Taimi, Göte ja Göta
header
teknikum
osuuspankki
majava
vexve
suurkuva
vesinieminen
danskecapital
coca-cola
levorannanautoliike
sastamala
kesport adidas
kopteri
svea
svea

muut
vsen
tyhja
  VG-62 voitti VaLePan Sylväällä

Sarjakärki VG-62 Naantalista saapui Sylväälle miesten kolmossarjan kärkikamppailuun. Valepa 2 oli mukavassa voittoputkessa, joten sille oli jopa lupa odottaa jatkoa. Kotijoukkueella oli runkosarjan viimeinen kotiottelu. Sunnuntaina 13.12 VaLePa 2 kohtaa vielä Paterit Nakkilassa.

VG-62 johtaa sarjaa selvin numeroin. Joukkueessa on entisiä liigapelaajia ja lentopalloa jäähdyttelymielessä pelaavia pelureita. Hämmästyttävää onkin miten tehokkaasti vähäisellä liikkumisella ja kantapäät lattian pinnassa iskujaan jakelevat ikämiehet peliä vievät. Nuori VaLePa 2 jännitti turhaan välillä kovaäänistäkin huumoria harrastavia vastustajiaan. Tiukoissa tilanteissa varsinkin entisten sarjapelaajien huumori notkahti tuomarien sättimiseksi ja tuomioiden oikeudenmukaisuudesta kiroamiseksi. Kentällä esiintyi ajoittain miesjoukko, jolla ei ollut minkäänlaisia hyvän tavan edellyttämiä käytöstapoja, sääntöjen noudattamisesta näiltä osin puhumattakaan. Ihmettelyä herättikin tuomarikaksikon Sundberg/Ala-Erkkilä sietokyky olla puuttumatta näihin, varsin räikeisiin ja osin alapääterminologian ryydittämiin vuodatuksiin. Vaatimaton fyysinen kunto yritettiin kompensoida vahvalla verbaalisuudella, joka ainakin oli voimissaan. Arveluttavaksi edellä mainitun toiminnan tekee lisäksi, jos sen tarkoitus on luoda esimerkkiä nuorille lentopalloilijoiden aluille. Eikä alatyyliselle käytökselle missään määrin oikeutusta luo entinen ura ylimmissä sarjoissa.

Vieraat veivät lopulta ottelun, kotijoukkueen runsaiden virheiden avustuksella, numeroin 3 – 1. Ottelu oli tasainen. Toisen erän olisi voinut voittaa kumpi tahansa joukkue. Ainoastaan kolmannessa erässä kotijoukkue pelasi tasollaan, hurjasti taistellen ja tulostakin syntyi tiukan erävoiton muodossa. VaLePa 2 kiri vielä neljännessä erässä vastustajan johtaessa selvästi. Se ei ihan riittänyt. Voitto lipesi naantalilaisille. Veli-Pekka Kutila pelasi osan pelistä yleispelaajana, jättäen vakiotonttinsa nuorelle Timo Vastarannalle, joka kiitti kunniasta ja pelasikin ihan kelvollisesti. Aina luotettava Sami Karimäkikään ei ollut ihan totutun tehokas. Virheet laskivat muuten tasaista suoritusta. Joukkueen kokoonpanosta puuttuivat kuumeen vuoksi Sampo Seppä ja Lauri-Matias Reponen. Nuoret pelaajat kokevat miehistövajaukset liian rajusti. Mieliin hiipii ajatus, ettei me voida pärjätä, kun Sampo ja Lauri-Matiaskin ovat sivussa. Kokemuksen kasvaessa tällaisetkin asiat pystytään käsittelemään.

 

 
VaLePa 2 haki tärkeän voiton Raisiosta

 VaLePa 2 sai koottua Raisioon parhaan mahdollisen kokoonpanon, mikä näkyi heti ensimmäisen pelatun pallon jälkeen. VaLePa lähti siis saalistamaan jo neljättä peräkkäistä voittoa, voitto tulisi tarpeeseen ja sen avulla joukkue siirtyisi sarjakakkoseksi.

Ensimmäinen erä alkoi VaLePa:n komennossa. Vastaanoton toimiessa libero Martti Tapanilan ansiosta sai Kutila hyödynnettyä keskimiehiä sekä hakkuria halunsa mukaan. Syötöilläkin alettiin löytää Raision heikoimpia lenkkejä, mikä vaikeutti huomattavasti vastustajan passarin työskentelyä. VaLePa vei ensimmäisen erän hieman lopussa lipsuen 23-25.

Seuraavassa erässä ei kentällä voinut nähdä kuin VaLePa:n onnistuneita suorituksia. Hakkuri Lauri Tapio pystyi ohittamaan torjuntaa jatkuvasti aiheuttaen Raision puolustukselle vaikeuksia. Passari Kutila jatkoi hyvää työskentelyä myös keskitorjuja Sampo Sepän kanssa. Sampon sitoessa keskitorjujat keskelle saatiin laidoilta myös tarvittavia tehoja etenkin Sami Karimäen johdolla. Toinen erä siis selkeästi VaLePa:n nimiin 18-25

Raision Loimun juniorit heräsivät kuitenkin pelaamaan kolmanteen erään. Loimu pystyi koventamaan syöttöään, mikä tuotti vaikeuksia VaLePa:n vastaanotolle ja tätä kautta ei keskimiehiä pystytty tarpeeksi hyödyntämään. VaLePa heräsi kuitenkin hieman erän lopussa ja pystyi venyttämään numeroita edes siedettävälle tasolle. Erä siis Loimulle 25-20.

Neljäs erä ei meinannut lähteä ollenkaan käyntiin VaLePa:n puolella ja Loimu hyödynsi tilanteen hankkimalla useita pisteitä eroa. Hyökkäyksiä ei pystytty toimittamaan tarpeeksi hyvällä prosentilla vastustajien puolelle ja virheet kasvoivat huomattavasti. VaLePa heräsi kuitenkin aikalisien jälkeen ja kokeneempien pelaajien Kutilan ja Karimäen ottaessa enemmän vastuuta. Tämän jälkeen koko joukkue heräsi. Itseluottamus parani pelaajien kohdalla ja ei pelätty enää virheitä vaan jokaisen hävityn pisteen jälkeen ajatukset olivat jo seuraavassa pallossa. VaLePa:n huikean lopun ansiosta se vei erän lukemin 20-25 ja näin koko pelin 1-3.

VaLePa otti näin jo neljännen perättäisen voittonsa ja on kovalla vauhdilla menossa loppupeleihin. Joukkueen itseluottamus ja joukkuehenki on parantunut huomattavasti kauden alun jälkeen ja tämä näkyy selvästi tekemisillä kentällä ja tietysti voitoissa.

VaLePa 2 kohtaa jo tiistaina 1.12. Sylväällä sarjakärjen VG-62. Ottelu alkaa kello 19.00 ja luvassa on kovaa taistelua ja ehkä jopa yksi VaLePa:n tärkeimmistä otteluista. Sarjan kärkiottelu siis tiedossa, joten kaikki paikalle katsomaan kuinka VaLePa 2 jatkaa voittoputkeaan.


Teksti: Anssi Koskinen


 
VaLePa 2 tärkeään voittoon Sylvään koululla
 


VaLePa 2 sai vieraakseen tiistaina sarjakakkosen Team Narvin ja jos VaLePa aikoi säilyttää mahdollisuutensa loppupeleihin, niin pitäisi pelistä puristaa täydet kaksi pistettä.

VaLePa lähti peliin Team Narvia vastaan melkein jokaisen pelaajan voimin, vain Petri Virtanen ja Miika Huhtanen puuttuivat kokoonpanosta. Ensimmäinen erä oli täysin VaLePa:n näytöstä. Syötöt pidettiin kentässä, puolustus pelaaminen onnistui ja verkolta hankittiin myös tarpeelliset pisteet. Ensimmäisen erän onnistuja oli loistavilla puolustuksillaan ja järkevillä hyökkäyksillään Sami Karimäki. Ensimmäinen erä siis selvästi 25-18 VaLePa:lle.

Toisessa erässä sama tahti jatkui VaLePa:n osalta mihin se ensimmäisessä erässä jäi. Torjuntoihin alettiin panostamaan entistä enemmän ja näin saatiin suljettua hyökkäys suuntia, mikä helpotti huomattavasti puolustustyöskentelyä. Torjuntoja saatiin todella monta koko pelin aikana ja upeita seiniä esittivät ehkä eniten parivaljakko Seppä ja Kutila. Toinen erä näytti olevan myös selvää kauraa VaLePa:lle, mutta Team Narvi heräsi erän lopussa taistelemaan erinomaisella puolustuspelaamisella. VaLePa ei meinannut saada mitään palloja kuolemaan vastustajan kenttään, mutta lopulta kotijoukkue puristi erän voiton lukemin 26-24.
 
VaLePa:n erien aloitukset ovat olleet sen vahvuuksia ja näin tapahtui taas kolmannessa erässä. VaLePa oli todellakin päättänyt, että tänään saadaan puristettua Narvista puhdas voitto. Toiveet olivat enemmänkin kuin tulossa toteen, kun VaLePa johti kolmatta erää 22-18. VaLePa oli pelannut koko erän alun hienosti. Virheitä tehtiin todella vähän, jos verrataan virhe määrää mitä VaLePa on muissa peleissä tehnyt. Joukkue liikkui myös kentällä hyvin ja jokaiseen palloon panostettiin.
Harmittavasti VaLePa teki nämä virheet juuri kolmannen erän loppuun, jossa pari kertaa syötettiin verkkoon ja palloa lyötiin huolimattomasti vastustajien puolelle. Tästä Team Narvi heräsi ja vastustajan puolella alettiin taas hakemaan kaikki mahdolliset puolustus pallot. Viimeinen erä oli todellakin täynnä jännitystä ja onneksi VaLePa pystyi taas hoitamaan tiukan erän itselleen numeroin 31-29 ja koko pelin siis numeroin 3-0.

VaLePa:lla on vielä kolme todella tärkeää peliä edessä. Kaikki näistä peleistä on voitettavissa, vaikka sarjakärki VG-62 on tulossa Sylvään koululle 1.12. Joukkueen peli on palannut uomiinsa ja tiistaina VaLePa otti siis kolmannen perättäisen voittonsa. Joukkueen eteneminen loppupeleihin on tällä hetkellä vielä omissa käsissä, jos seuraavista peleistä saadaan tuotua kaikki mahdolliset pisteen kotiin.
Seuraavaksi VaLePa matkustaa sunnuntaina 29.11 Loimun Junioreiden vieraaksi ja toivottavasti tuliaisina saadaan taas tuotua nuo tärkeät pisteet.

Teksti: Anssi Koskinen


 
VaLePa 2 kaatoi Maskun Katajan

VaLePa:n 2 joukkue saapui sunnuntaina Maskun Katajan vieraaksi Nummen koululle vieden ottelun rutiininomaisella tavalla 0-3 (21-25, 25-27, 16-25). Joukkueen pelaajat ovat sairastelleet pitkin viikko, mutta Maskua vastaan saatiin kuitenkin kasaan suhteellisen terve joukkue. Joukkueen kokoonpanosta puuttuivat Lauri Tapio, sekä passarikaksikko Vastaranta ja Virtanen.

VaLePa 2 aloitti pelin varovaisesti koittaen välttää turhia virheitä. Tätä kautta joukkueen jäsenet saivat itseluottamusta ja peli parani erän loppua kohden. Ensimmäinen erä näin VaLePa:n nimiin 21-25. Toinen erä alkoi siihen mihin ensimmäisessä erässä joukkue jäi. Peli säilyi melkein jopa virheettömänä loppuun asti, kunnes se pieni herpaantuminen tapahtui. VaLePa:lla oli eräpallo jo tilanteessa 22-24, mutta Kataja onnistui nousemaan kamppailemaan erän voitosta. VaLePa puristi kuitenkin voiton erästä lukemin 25-27 ja Katajan selkäranka näytti katkeavan. Kolmannessa erässä mentiin sitten täysin VaLePa:n komennuksessa. Kataja alkoi tekemään enemmän virheitä ja VaLePa pystyi niitä välttämään. VaLePa vei siis kolmannen erän selkein lukemin 16-25.

Peli ei missään vaiheessa kohonnut VaLePa:n osalta kuitenkaan täysin huippuunsa, vaikka tuloksena oli puhdas voitto. Joukkueen suurimmat vaikeudet oli tänään erien lopuissa. Varsinkin toisen erän loppu meinasi lipsahtaa vastustajille. Kokemuksen puute näkyy ainakin junioreilla näissä paikoissa, kun ollaan hyvässä johdossa ja tulee se niin sanottu hyvänolon tunne.

VaLePa pelasi Katajaa vastaan hyvänä joukkueena, eikä kukaan pelaajista ollut selvä alisuorittaja. Asenne ja virheiden vähäisyys oli VaLePa:n ase voittoon.

VaLePa 2 kohtaa jo tiistaina 24.11. sarjassa toisena olevan Team Narvin Sylväällä. Kaikki kannustamaan VaLePa voittoon kärki joukkueesta.


Teksti: Anssi Koskinen  

 
VaLePa 2 takaisin voittojen tielle

 


Kiikoisten Kirma saapui Sylväälle voitto mielessään, mutta joutui pettymään. VaLePa:n valmentajan ollessa kipeänä joukkueen kokenut passari V-P Kutila otti paikan pelaajavalmentajana ja hoiti homman kotiin tyylikkäästi. VaLePa lähti otteluun kokoonpanolla Kutila, Karimäki, Seppä, Koskinen, Tapio, Huhtanen.

Kiikoisten Kirma aloitti ottelun kuitenkin vakuuttavasti ja vei ensimmäisen erän nimiinsä 17-25. VaLePa:n vastaanotto ei toiminut ensimmäisessä erässä ja tästä syystä keskipelaajien käyttäminen kärsi pahemman kerran eikä laidoistakaan tehty tarvittavia pisteitä.

Toiseen erään nuori Kari-Matti Jokiranta vaihdettiin Miika Huhtasen tilalle, mikä näytti vaikuttavan joukkueen peliin positiivisella tasolla. VaLePa ei kuitenkaan erän alussa ollut vieläkään oma itsensä, mutta kiri lopussa päättävästi Kirman ohi voittaen erän 27-25. Joukkue sai lisää potkua hyvästä nousustaan ja vei seuraavankin erän nimiinsä 25-19.

Viimeinen erä oli tiukka alusta loppuun, mutta VaLePa:n omien virheiden vähentyessä ja vastaanoton parantuessa VaLePa taisteli loppuerän ja vei koko pelin numeroin 3-1 (17-25, 27-25, 25-19, 25-23).

Ei saa pelätä omia virheitä, helpot pallot pitää hoitaa ja syötöt pidetään kentässä oli VaLePa:n avain sanat tähän peliin, mikä näytti toimivan. Ottelun selviä plussia oli, että VaLePa nousi monesti selvästä takaa-ajo asemasta erän voittoon. Tämä tuo ainakin nuorille pelaajille lisää itseluottamusta.

VaLePa:n matkustaa seuraavaksi Maskun Katajan vieraaksi 22.11 ja toivottavasti VaLePa jatkaa siitä mihin Kiikoisten Kirmaa vastaan jäi.

Teksti: Anssi Koskinen
 

 
Nakkilan Paterit haki ansaitusti pisteet Sylväältä
VaLePa:n kakkosjoukkue koki tappion Sylväällä (8.11) Nakkilan Patereita vastaan. Paterit tulivat otteluun täysin eri asenteella, kuin VaLePa:n nuori joukkue ja haki täydet pisteet lukemin 1-3 (17-25, 25-18, 21-25, 23-25). Harmittavasti VaLePa joutui peluuttamaan joukkueen a-poika ikäistä passari Petri Virtasta, vaikka hän oli kuumeessa. Joukkueen muut passarit olivat estyneitä tulemaan peliin vammojen ja töiden takia. Vaikka passit eivät olleet koko ottelua hyviä, niin ei tästä voi VaLePa:n huonoa virettä syyttää.

VaLePa koki siis harmittavasti jo neljännen tappionsa peräkkäin. Joukkue ei selvästi herännyt kertakaan koko pelin aikana. Eriin haettiin erilaisia kuusikoita, jotta joukkue heräisi, mutta tämäkään ei tuottanut tarvittavaa tulosta.

Joukkue pystyi kuitenkin voittamaan toisen erän, jolloin syöttö/vastaanotto peli palasi melkein jopa normaalille tasollensa. Joukkueen ainoa onnistuja koko pelissä oli libero Martti Tapanila, joka pystyi pitämään vastaanoton omalta osaltaan tarvittavassa kunnossa. Kuitenkaan yksi mies ei voi voittaa koko peliä, varsinkaan libero.

Kolmannessa erässä siirryttiin taas täysin Nakkilan joukkueen hallintaan. Heidän syöttötaktiikka oli  tarvittavan hyvää ja he välttivät ylimääräiset virheet. VaLePa taas tarjosi Paterille paljon pisteitä tehden paljon omia virheitä, kuten puolustamalla epäonnistuneesti useita ylipalloja.

Neljänteen erään VaLePa:n peli parantui kuitenkin huomattavasti, vaikkei se vieläkään palannut lähellekään normaalia tasoa. Joukkue koitti välttää virheitä ja liikkua enemmän kentällä. Nakkilan Paterit kuitenkin näytti osaamistaan ottelun loppupuolella ja vei erän lukemin 23-25.

Lauantaina 14.11 kello 16:00 VaLePa jatkaa otteluitaan Sylväällä Kiikoisten Kirmaa vastaan. VaLePa vei ensimmäisen kohtaamisen nimiinsä 0-3 vieraskentällä. Toivottavasti joukkue pystyy rutistamaan voiton ja palaamaan taas voittojen teille. Kaikki siis katsomaan Lauantaina VaLePa 2 peliä Sylvään koululle.

Teksti: Anssi Koskinen



 

VaLePa 2 heräsi liian myöhään Naantalissa
 VaLePa 2 kärsi 3-1 (25-16, 25-8, 27-29, 25-18) tappion sarjakärki VG-62 vastaan Naantalissa. Joukkueen kokoonpanosta puuttuivat vanhemmat pelaajat joten joukkueen kokemus ja panikointi paistoivat kahdessa ensimmäisessä erässä liiankin paljon läpi.

Kahta ensimmäistä erää ei voi kutsua lentopalloksi, koska kukaan ei liikkunut kentällä ja kunnioitettiin liian paljon vastustajaa. Toinen erä pisti VaLePa:n valmentajan Sampo Peltomäenkin sanattomaksi, koska ei ollut koskaan nähnyt näin huonoa peliä. Ei todellakaan voi kieltää, että kaikki olisi ollut VaLePa:n huonoutta, koska VG-62 pelasi upeasti, ennakkoluulottomasti ja virheettömästi.

Kolmanteen erään joukkue sai aivan uuden vaihteen päälle. Joukkueen kokoonpanoa muutettiin ja Sampo Seppä siirtyi hakkurin tontilta takaisin keskitorjujaksi ja Anssi Koskinen keskitorjujan tontilta rauhoittamaan vastaanottoa yleispelaajaksi. Kolmas erä oli kokonaisuudessaan VaLePa:n hallintaa, jos ei erän lopussa tullutta notkahdusta lasketa. Keskihyökkäys terävöityi Sampo Sepän ja nuoren Timo Vastarannan yhteistyön onnistuessa. Joukkue rauhoittui selvästi. Vastaanotto parani huomattavasti ja puolustuspalloja alettiin kaivaa mahdottomistakin paikoista libero Martti Tapanilan ja Anssi Koskisen voimin. Joukkueen syöttöön alettiin panostaa enemmän valmentajan käskystä ja näin VG-62:n hyökkäyspeli vaikeutui. VaLePa vei siis lopulta kolmannen erän tahdon voimalla.

Neljänteen erään kokoonpanoa ei enää vaihdettu ansaitusti, mistä kaikki olivat samaa mieltä. Erän alku jatkui samaan malliin mihin kolmas erä oli loppunut. VaLePa haki puolustupalloja ja hyökkäsi viisaasti. VG-62 kuitenkin heräsi ja näytti miksi he johtavat sarjaa selvästi. Ei siis voi sanoa, että VaLePa:n peliotteet olisivat huonontuneet, vaan VG-62 painoi todenteolla päälle. VG-62 vei siis neljännen erän nimiinsä ja näin ollen koko ottelun. Kolmannessa ja neljännessä erässä nähtiin pitkiä palloja ja komeita yksilö suorituksia, jos VaLePa olisi pelannut tällä tasolla alusta asti, niin peli olisi saattanut päättyä vasta viidennessä erässä.

VaLePa onnistui viimeisissä erissä etenkin vastaanotossa ja keskihyökkäyksissä. Joten joukkueen parhaisiin voidaan siis luetella kaikki kolmannessa ja neljännessä erässä kentällä olleet pelaajat: Sampo Seppä, Anssi Koskinen, Lauri-Matias Reponen, Miika Huhtanen, Timo Vastaranta, Kari-Matti Jokiranta sekä libero Martti Tapanila.

VaLePa 2, joka on neljäntenä sarjassa kohtaa seuraavaksi Nakkilan Paterit Sylväällä 08.11 kello 12:30. Pateri on sarjassa kolmantena, joten tiedossa pitäisi olla tasaväkinen kamppailu.
Teksti: Anssi Koskinen


VaLePa 2 kärsi niukan tappion Loimu Junioreille

Ahtaassa Kätsän palloiluhallissa käytiin kaksijakoinen ottelu, jossa vierasjoukkue vei 2-3 voiton tiukan taistelun jälkeen eränumeroin (22-25, 23-25, 25-23, 25-22,7-15).

- Lähdettiin pelaan asenteella, että voitto tulee 3-0. Kaksi ekaa erää pelattiin ihan penkin alle, kukaan ei oikein juossut pallojen perään. Sepän Sampo pelasi tosi hyvin, mutta ei hänkään Loimun tasoista joukkuetta pysty yksin voittamaan, varsinkin kun Loimu pelasi hyvin. Itse tulin kentälle keskipelaajaksi kolmannessa erässä ja samalla vastaanottopeli rauhoittui, kertaili Anssi Koskinen. Eniten pelin parantumiseen vaikutti V-P Kutilan kentälle tulo, vaikka hyvän passaripelin pelasi myös Timo Vastaranta. Hyökkäyspeli terävöityi. Keskihyökkäyksiin tuli tehoa. Peli kulkikin hyvin, jos ei alettu panikoida, vaan pysyttiin rauhallisina. Vika eräkin aloitettiin hyvin, mutta sitten vastustaja meni menojaan. Kokenut Jari Lehtonen hyökkäsi rohkeasti ja onnistui hyvin. Meiltä vielä onnistujiin lukeutui libero Martti Tapanila ja yleispelaaja Kari-Matti Jokiranta. Oma pelini oli ihan ok. varsinkin vastaanotto ja puolustus, sanaili tiukan taistelun tauottua lentopallolukiolainen Anssi Koskinen.

Kotijoukkue aloitti ottelun murskaavasti johtaen 5-0. Ote kirposi ja Loimu hallitsi tapahtumia aina kolmanteen erään asti. Kotijoukkue sai pelijuonesta kiinni ja eteni erävoittoon. Neljäs erä sujui vielä kolmattakin paremmin, pientä herpaantumista erän loppupuolella lukuun ottamatta. Viidennen erän alku oli jälleen hyvä, mutta sitten iski häviämisen pelko, eikä enää uskallettu tehdä rohkeita ratkaisuja. Loimu kiri ohi ja vastustamattomasti erä- ja otteluvoittoon.

-  Hävityn ottelun jälkeen on vaikea sanoa yhtään mitään. Alussa tuntui vähän siltä, kuin joukkue odottelisi Kutilan Vellua tulevaksi, vaikka nuoret passarit hommansa hyvin hoitivatkin. Joukkue pelasi epätasaisesti. Yhtä onnistumista seurasi sitten monta virhettä. Vastuuta ei uskallettu ottaa ja itseluottamus horjui. Nuorilla pelaajilla on paljon muutakin mietittävää. Tämä on vasta ensimmäinen kausi kolmossarjassa. Vielä on paljon opittavaa. Harjoituksiin sitoutumisessakin on parantamisen varaa, muotoili joukkueen valmentaja Sampo Peltomäki, luonnollisesti pettyneenä.

Huomenna joukkue matkaa Naantaliin ja saa siellä vastaansa sarjakärjen. Joukkueessa pelaa entisiä liigapelaajia, joten vastus on varmasti kova. Lisäksi matkaan lähdetään ilman ykköspassari Kutilaa ja hakkuri Lauri Tapiota.


VaLePa kakkonen voittoon Maskun Katajasta





Voitollisesti kautensa Kiikoisissa aloittanut VaLePa 2 jatkoi voittojen tiellä kaataen Maskun Katajan suoraan kolmessa erässä. Maskulaiset olivat hävinneet molemmat ottelunsa ja näin tulossarakkeeseen jäi edelleen pyöreä nolla. Kahden ottelun jälkeen VaLePa kakkosen pistepussista löytyy komeat 4 pistettä.

Ottelun ensimmäisen erän alkuhetkiä hallitsi hienokseltaan vierasjoukkue. Erän loppupuolella hakkuri Lauri Tapio syötti tehokkaasti ja onnistui hyökkäyksissäänkin näyttävästi. Passari V-P Kutila syötti hyvin ja passaili varmasti ja mahdollisti näin hyökkäyspelin terävöitymisen. VaLePa taisteli esittäen hienoa puolustuspeliä. Erä kotijoukkueelle 25-20.

Toinen erä alkoi VaLePan kannalta hyvin. Jopa niin, että joukkue tuntui menevän menojaan. Mutta, Kataja kuroi piste-eroa umpeen ja pääsi tasoihin tilanteessa 20-20. Erän kotijoukkueelle ratkaisi kokenut ja taitava Sami Karimäki lähes yksinään syöttäen loppuun kolme ässää ja eränumeroiksi 25-21.

Kolmas erä alkoi tasaisesti. Tilanteessa 4-5 VaLePa kiristi tahtia ja pian taululla oli numerot 11-7. Nuori ja erittäin kehityskelpoinen Kari-Matti Jokiranta väläytteli peliälyään ja hyökkäsi tehokkaasti. Sampo Seppä esitteli valtavaa ulottuvuuttaan onnistuen torjunnoissaan erinomaisesti. Erä kulki VaLePan täydellisessä hallinnassa ja eränumerot selvästi kotijoukkueelle 25-18. Voitto VaLePa kakkoselle suoraan 3 – 0.


Ottelun voittajasta ei ollut missään vaiheessa epäselvyyttä, myönsi myös Katajan valmentaja, vammalalaislähtöinen Antti Päiväläinen.

-  Joukkueessamme on paljon osaamista ja kokemusta, mutta varsinainen pelijuoni ei ole oikein vielä löytynyt. Myös asennepuolella on toivomisen varaa. Yksilötasolla esiteltiin välähdyksittäin erinomaisia suorituksia, mutta se ei riitä, kuten nähtiin, tuskaili Kataja-luotsi lopuksi.

VaLePan valmentaja Sampo Peltomäki oli luonnollisesti tyytyväinen selvään voittoon ja erinomaisesti alkaneeseen kauteen erityisesti.

- Ei olisi kausi voinut paremmin alkaa kuin kahdella 3 – 0 –voitolla. Paljon positiivisia suorituksia. Teimme hyviä torjuntoja. Syöttö oli kohtalaisen hyvä, eikä syöttövirheitäkään tullut kuin muutama. Kokeneet Sami Karimäki ja Veli-Pekka Kutila tekivät tasaisen varmaa työtä. Molemmat syöttivät hyvin ja Kutila passaili erinomaisesti ja oli tehokas myös verkolla. Kaksikon panos tuo joukkueeseen rauhallisuutta ja pelijuoni pysyy hyvin kasassa. Tapion Lauri pelasi hyvän pelin vaikkakin hienoinen epätasaisuus laski arvosanaa. Myös liberomme Martti Tapanila onnistui erinomaisesti. Unelmapelin pelasi vasta 15-vuotias Kari-Matti Jokiranta, herkisteli kotijoukkueen luotsi Sampo Peltomäki.

  

 

  

 

 

 

 



2009 - 2010 Otteluohjelman ja tulokset näet täältä: 

Ohjelma ja tulokset

 

 

 
footer