Team Lakkapää VaLePan vieraaksi

Sunnuntaina 8.3. ottavat mittaa toisistaan VaLePa Sastamala Tampere ja Lakkapää Rovaniemeltä. Tämä kausi on ollut Lakkapäälle pettymys, sillä onhan seura voittanut 4 Suomen mestaruutta. Veikkaan, että nyt saavat nuoret pelaajat peliaikaa ja siksi ottelussa on paljon seurattavaa. Otteluisäntä on Alueviesti. VaLePa on kutsunut peliin Sastamalan omakotiyhdistysten jäseniä.

Legendaarinen, kiistelty Oiva Tapio toimi Perungan Poikien puheenjohtajana ja managerina 22 vuotta. Mestaruusliigassa PerPo pelaa nimellä Team Lakkapää. Hän luopui tehtävästään keväällä 2018. Tapio on kotoisin Perungan kylästä n. 40 km Rovaniemeltä. Kylä on aito syrjäkylä, johon tie tehtiin -60 luvulla ja sähköt tulivat vasta -70 luvulla. Siihen asti valaistukset hoidettiin öljylampuilla. Tästä pienestä syrjäkylästä ovat lähtöisin Tapion lisäksi hänen serkkunsa NaPan vahva vaikuttaja Erkki Kuoksa ja hänen poikansa Ettan päävalmentaja Olli Kuoksa.

Tapio onnistui kiinnittämään joukkueeseensa kovia ulkomaalaisvahvistuksia, Ugis Krastins ja Normunds Veinbergs ovat tunnetuimmat. Joukkueissa oli myös nuoria lahjakkaita pelureita mm. vasenkätiset hakkurit Hermans Egleskalns ja Matthew Webber. Keskipelaaja Matthew Pollock voitti kauden torjuntakuninkuuden ennen tuloaan VaLePaan. Kevään 2009 välierissä Tapio mittasi päädyn vapaa-alueen Sylväällä ja pallonpysäytyslevyjä siirrettiin. Se ei miellyttänyt katsojia. Niin tai näin, Tapio on innokas ja intohimoinen lentopallopersoona, joita lentopallo tarvitsee.

Tänä vuonna ei Lakkapään lento valitettavasti ole ollut kovinkaan hohdokasta. Ahdinkoa ovat lisänneet viime aikojen loukkaantumiset. 

Pukkipaidoista haluan nostaa esille pelaajat, jotka ovat saaneet vähemmän palstatilaa. Arttu Lehtimäki on taitava passari, harjoittelee ahkerasti ja se näkyy. Erinomainen joukkuepelaaja ja hengenluoja. Aaro Nikula ja Mikko Karjarinta ovat ottaneet kauden aikana pitkiä harppauksia, niin kuin vähintään 210 senttisiltä pelureilta voi odottaa. Ilari Toimela, kaksimetrinen yleispelaaja. Aloitti pukkipaidassa viime keväänä loistavasti ja oli mukana maajoukkueleirityksessä. Risto Ruohola nostettiin kesken kauden 1-sarjasta liigaan. On käyttänyt kaikki näytön paikkansa hienosti.

Sitten on aika esitellä myös pelinaikainen huolto. Huoltaja Manu Soro pitkäaikainen joukkueen tuki ja turva. Manu kerää ansiosta suurimmat aplodit pelaajaesittelyssä. Aina ystävällinen, auttavainen työmyyrä. Joukkueen lihashuollosta pitää huolta fysioterapeutti Jaro Nieminen. Jaro on mukana joukkueen harjoituksissa ja peleissä. Hänen panoksensa on merkittävä vammojen ennalta ehkäisyssä ja ensiavussa.

Joukkueet pelasivat marraskuussa Vexve Areenalla. En yritä keksiä pyörää uudelleen. Tässä päivitettynä pelaajaesittelyt marraskuun pelistä.

Team Lakkapään pelaajien esittelyä
Passari
#10 Jani Sippola, -90, 192 c
Sippola on vasenkätinen, kokenut passari. Nurmon Jymyn kasvatti on saavuttanut Belgiassa Cupin hopeaa ja Saksassa Dürenin riveissä Tommi Tiilikaisen valmennuksessa pronssia. Hänellä on myös maajoukkuekokemusta.

Keskitorjujat
#2 Jakub Kovac -97, 200 cm, Slovakia
Slovakian maajoukkuepelaaja, joka on jo ehtinyt pelata ammattilaisena Belgian Gentissä ja Italian Trentinossa. 
#1 Atro Berg 
Nuori Berg on nostettu farmijoukkue NaPasta aloituskokoonpanoon
#3 Tuomas Hautala, -91, 193 cm, ei viime pelin kokoonpanossa
Sippolan tavoin mies on saanut lentopallo-oppinsa Nurmossa. Lakkapään luottokeskari jo vuodesta 2012. Sivutoimenaan Hautala hoitelee joukkueen hierontoja.

Yleispelaajat
#13 Gavin Taylor -95, 195 cm, Kanada, pelasi viime pelin hakkurina
Kanadalainen yleispelaaja, joka pelasi viime kauden Tanskan pääsarjaa
#7 Miikka Lemola -94, 200 cm
Joukkueensa kokeneimpia pelaajia. Päässyt loukkaantumisen jälkeen pelikuntoon.
#12 Niko-Matti Koskela -88, 192
Lestijärveläinen Koskela täydentää joukkueen pohjalaisjoukkoa. Lentopallon monipuolisuusihme on pelannut yleispelaajan roolin lisäksi keskitorjujana, hakkurina jopa liberona. Hän on myös joukkueen fysiikkavalmentaja

Hakkuri
#9 Regan Fathers, -96, 200 cm, Australia
Fathers pelasi viime kauden Kanadan yliopistosarjaa. Fathers on koko kauden hyökännyt huipputehoilla.

Libero
#5 Matias Korhonen -95, 188 cm
Ryan Manoogian lähti kesken kauden pois ja yleispelaaja Korhonen pelaa liberona.
Lisäksi joukkueesta voi mainita meille tutun hakkurin #11 Olli Saarenmaan

VaLePan miehistö on tasokas kautta linjan. Sunnuntaina nähdään, millaisen kuusikon Janne Kangaskokko marssittaa kentälle

Passarit
#7 Mikko Esko tyrvääläinen passaritaituri
#9  Arttu Lehtimäki myös Tyrvään passarikoulun peluri, ottanut suuria kehitysaskeleita kesän aikana. 

Keskimiehet
# 5 Markus Kaurto, nopeajalkainen ja -kätinen taitohyökkääjä 
# 8 David Pettersson Ruotsin maajoukkueen erittäin ulottuva leskimies
#10 Mikko Karjarinta kesän maajoukkuekokemuksen myötä kehittynyt jättiharppauksin. Paha aloitussyöttö, isolla miehellä isot kädet torjunnassa sekä painava aloitussyöttö.

Yleispelaajat
#16 Niko Suihkonen, maajoukkueen nuori, kovakätinen laituri
# 6 Erik Sunberg, ominaisuuksiltaan Euroopan huippua, ulottuva, taitava hyökkääjä ja hyvä vastaannottaja.
#13 Olli Kunnari pallotaituri on pääsemässä pelikuntoon. Seuratkaa vaikka vastaanottoa, se on pehmeydessään suurta taidetta.
 #14 Ilari Toimela kaksimetrinen lahjakas, jäntevä yleispelaaja. Pitkä, ulottuva, hyvä vastaanottaja, jolla on kaikki edellytykset aivan huipulle.

Hakkurit
#2 Mikko Oivanen, maailmanluokan hakkuri ei isompia esittelyjä kaipaa.
#11 Aaro Nikula 212 cm pitkä hakkuri on saanut kesän aikana lisää potkua hyökkäyksiin.

Libero 
#4  Aleksi Mutka, huippuvastaanottaja rauhoittaa joukkueen peliä
#15 Risto Ruohola, noussut 1-sarjasta liigarinkiin. Ärhäkkä puolustuspelaaja

X