Mielenkiintoinen Etta Oulusta VaLePan finaalivastustaja

Etta selviytyi ensimmäistä kertaa seuran historiassa Mestaruusliigan finaaleihin erittäin tiukasta välieräsarjasta Hurrikaani Loimaata vastaan otteluvoitoin 4-2. Ottelusarjassa eriä pelattiin piste pisteeltä tasaisesti, kuudesta pelistä neljä päättyi voittajalle 3-2. Näin myös ratkaiseva peli Ettalle 3-2 ja viides erä 20-18. Runkosarjan voittaja Hurrikaani oli tämän välieräparin ennakkosuosikki, mutta Etta hallitsi hienosti tilanteet joukkueena. Ottelusarjan ratkaisseessa kuudennessa pelissä Hurrikaanilla oli peräti viisi ottelupalloa, mutta Etta selvitti ne kaikki ja selviytyi finaaleihin. Oulussa on Ettan menestyksen myötä kova lentopallohuuma menossa. Se on hieno asia oululaisille ja koko suomalaiselle lentopallolle. Saadaan uutta väriä finaaleihin. 2012 vuodesta lähtien finaaleissa on ollut Tiikerit, VaLePa tai Hurrikaani.

Ettan joukkueeseen voi liittää monia adjektiiveja; nuori, raikas, suomalainen, taisteleva, ennakkoluuloton, taktinen. Ettan joukkue tunnetaan loistavasta puolustuspelistä. Se ei synny pelkästään taitavista ja taistelevista yksilöistä. Siihen tarvitaan tiukkaa taktiikan noudattamista, torjunnan pitää sijoittua oikein ja tiiviisti, jotta muut osaavat sijoittua puolustukseen oikein. Joukkueen tiukka torjunta- ja puolustuspelaaminen vei uskoa Hurrikaanin hyökkääjiltä. Finaalipeleissä tullaan näkemään pitkiä taistelupalloja ja taitavia yksilösuorituksia.

Ettassa pelaa useita nuoria erittäin potentiaalisia pelimiehiä, jotka jo tällä kaudella ovat osoittaneet olevansa valmiita koviin peleihin. Joonas Jokela on 21-vuotias, 202 cm pitkä hakkuri ja tavoittelee vahvasti pysyvää pestiä maajoukkueessa. Pari vuotta vanhempi yleispelaaja Antti Ronkainen nousi jo syksyn MM-kisoissa vahvasti aloituskuusikkoon. Saman ikäinen passari Niko Haapakoski on ehtinyt myös saada maajoukkuekokemusta. Toinen yleispelaaja Eetu Pennanen on vain 183 cm pitkä, mutta hän on hämmästyttävän tehokas niin nelospaikan kuin kutospaikankin hyökkäyksissä. Myös Pennanen on ollut maajoukkueleirityksessä. Sitten on vielä Mr. Etta Anssi Hakala, joka viime pelivuosina on siirtynyt liberon pelipaikalle. Hän on ilmiömäinen puolustuspelaaja oikealla sijoittumisella ja taidolla. Hakala on nuoren joukkueen isähahmo, joka tuo rauhaa nuorelle joukkueelle. Tämän joukkueen on luonut värikäs valmentaja Olli Kuoksa.

Ettan menestys näkyy myös Mestaruusliigan tähdistövalinnoissa. Ronkainen on valittu maaliskuun pelaajaksi ja tähdistössä ovat myös Hakala ja Pennanen.

VaLePan finaalipaikan myötä varmistui, että seura on yhdeksännen kerran peräkkäin mitaleilla. VaLePa lähtee mestaruusjahtiin kokemuksen ja laajan pelaajamateriaalin turvin. Pukkipaitojen riveissä on useita meritoituneita, mutta edelleen nälkäisiä pelureita. Urpo Sivula on päässyt aivan huimaan kevätvireeseen, ei ainoastaan hakkuripelissä, vaan hän myös puolustaa joukkueen eteen esimerkillisesti. Passari Mikko Esko pitää vastustajan torjujat kiireisinä, hän osaa peittää passisuunnat viimeiseen hetkeen. Ettalla on vaikeat leijasyötöt, mutta onneksi VaLePan vastaanottajat ovat kestäneet hienosti paineet. Erik Sundberg, Niko Suihkonen jalibero Alan ovat hoidelleet vastaanottohommat hienosti. Onhan siellä reservissä vielä muuan Olli Kunnari, jonka polven kuntoutuminen etenee kaiken aikaa. Tommi Siirilä on ylivoimainen pudotuspelien torjuntatilastoissa ja Markus Kaurton keskihyökkäys on aina vaarallinen.

Lentopallofinaalit keväällä ovat aina hienoa aikaa, jolloin finaalijoukkueet ovat koko Suomen lentopalloväen kiinnostuksen kohde. Nyt ovat menossa ne viimeiset hetket, jolloin on mahdollista nauttia kauden 2018-2019 Mestaruusliigan peleistä. Tähän tilaisuuteen kannattaa tarttua. Kauppi Sports Centeriin ja Tampere Areenalle on helppo tulla. Sastamalasta on peleihin ilmainen bussikuljetus.

1. Finaali VaLePa Sastamala Tampere – Etta pe 5.4. 2019 klo 18.30 Kauppi Sports Center. Otteluisäntä Arto Satonen

2. FinaaliVaLePa Sastamala Tampere – Etta ke 10.4. 2019 klo 18.15 Tampere Areena. Otteluisäntä Kalaneuvos

Otteluisäntä Arto Satonen
NUORILLE MAHDOLLISUUS TAVOITTEELLISEEN HARRASTUKSEEN

Jokaisella nuorella tulee olla mahdollisuus ainakin yhteen tavoitteelliseen harrastukseen. Islannissa kodin, koulun ja valtion yhteistyöllä on mahdollistettu jokaiselle nuorelle liikunta-tai kulttuuriharrastus. Se on toteutettu antamalla nuorille palveluseteli , sekä avustamalla urheiluseuroja ja kulttuurijärjestöjä nuorten ohjaajien palkkauksessa. Jokainen nuori saa siis mahdollisuuden harrastaa vanhempien varallisuudesta riippumatta.

Tavoitteellinen harrastaminen on muuttanut merkittävästi islantilaisten nuorten elämäntapoja ja ihanteita. Huumeiden, alkoholin ja tupakan käyttö on pudonnut murto-osaan aikaisemmasta. Islantilaiset nuoret käyttävät vähiten päihteitä Euroopassa.  Nuorten ihanteet ohjautuvat urheiluun ja kulttuuriin, samalla nuorten syrjäytyminen saadaan estettyä. Sivutuotteena Islanti on noussut monessa lajissa isoksi urheilumaaksi pienestä väestöpohjaltaan huolimatta. 

Islannin malli pitää tuoda Suomeen. Jokaisen lapsen ja nuoren mahdollisuus tavoitteelliseen harrastamiseen on hyvä keino taistella huumeiden leviämistä vastaan. Islannin mallin onnistumiseen Suomessa tarvitaan kodin, koulun, urheiluseurojen, kulttuurijärjestöjen ja valtion yhteistyötä. Pidetään kaikki suomalaiset nuoret mukana!