Janne Kangaskokko VaLePan uusi päävalmentaja

Kuva:www.alueviesti.fi


Janne Kangaskokko on VaLePan päävalmentaja seuraavat kaksi vuotta. Nuori, vuonna -83 syntynyt Kangaskokko on ehtinyt jo saavuttaa paljon. Pelaajana hän voitti kultaa Santasportissa ja Sun Volleyssa. Hän on pelannut pääosin hakkurina, mutta myös keskitorjujana ja yleispelaajana. Valmennustöissä hän on ollut VaLePassa neljä kautta. Kakkosvalmentajapestin lisäksi hän on ollut junioripäällikkö sekä kakkosjoukkueen päävalmentaja. Kangaskokko on liikunnanohjaaja AMK ja hänellä on myös VAT eli valmentajan ammattitutkinto.

Radovan Gacic ei perhesyiden vuoksi voinut käyttää ensi vuoden optiota päävalmentajana. – Tyttäret Anna ja Pia sekä vaimo Alexandra ovat kauden ajan Sloveniassa. Tapaamisia perheen kanssa on kiivaassa ottelurytmissä liian harvoin. Tuntuu, että nyt on se hetki, jolloin on syytä käyttää enemmän aikaa perheelle, perustelee Radovan Gacic päätöstään. -Tiedän, että VaLePan liigajoukkue on hyvissä käsissä Jannen huomassa, päättää Gacic.

Gacic johdatti VaLePan tällä kaudella sekä Suomen Cupin voittoon että Suomen mestaruuteen. Lisäksi CEV-Cupissa VaLePa sijoittui komeasti kahdeksan parhaan joukkoon. Gacic antoi päävalmentajana tilaa kakkosvalmentaja Janne Kangaskokolle, jolloin molempien panos auttoi joukkuetta. Kiitos Radovan menestyksestä ja uusista opeista ja näkemyksistä lentopallossa.