Pukkipaidat voittoon alkuvaikeuksien jälkeen

3. finaali 15.4. 2018
VaLePa Sastamala – Hurrikaani Loimaa 3-1 (14-25, 25-21, 25-15, 25-13)
Aloituskokoonpanot
VaLePa: Esko, Carmody, Kaurto, Sundberg, Kunnari, Sivula, Ringseis L
Hurrikaani: Buculjevic, Oivanen, Kutinlahti, Rumpunen, Staples, Ropponen, Mäntylä L
Ensimmäinen erä
Kahden ensimmäisen yhteenoton jälkeen joukkueiden osat kääntyivät päinvastoin. Hurrikaani antoi myrskyvaroituksen. Nyt oli Hurrikaanin vuoro saada pukkipaitojen peli sekaisin pahoilla aloitussyötöillä. Erityisesti syöttönurkkauksessa kunnostautui Matti Oivanen. Hänen syöttövuorollaan tuli peräti kahdeksan pistettä peräkkäin, joista kolme ässää. Hurrikaanin hyökkäysvastuu oli pitkälle Max Stapelsin 7/+6 ja Antti Ropposen 6/+6 varassa, mutta he hyökkäsivät tehokkaasti ja virheettömästi. Erän voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä. Tomi Rumpunen aloituskuusikossa toi varmuutta Hurrikaanin vastaanottoon.
Toinen erä
VaLePa pääsi paremmin peliin kiinni ja onnistui syötöillä vaikeuttamaan Hurrikaanin hyökkäyspeliä ja vastaavasti Hurrikaani ei saanut syöttöputkia. Hurrikaanilla oli vaikeuksia päättää hyökkäyksiä, kun VaLePa päätti puolustusten jälkeen tehokkaasti. Peliä väännettiin tasaisesti. Valmentaja Rantanen harmitteli, että erä kääntyi, kun hurrikaanilaiset kahdesti palauttivat helpon pallon pukkilauman käsittelyyn. Erä ja ottelukin kääntyi vähitellen kotijoukkueelle. VaLePan johtaessa 20-13 Rantanen otti vaihtoon ykkösakselinsa Buculjevic – Rantanen. Tilalle tulivat Toivonen ja Toiviainen. Valepalaisten selkä hieman oikeni ja Hurrikaani otti vastuuta enemmän joukkueena. Hurrikaani kiri parhaimmillaan kahden pisteen päähän. Urpo Sivula johdatti joukkueensa eräpalloon ja erä päättyi erinomaisesti otelleen Staplesin käsittelyvirheeseen.
Kolmas ja neljäs erä
Pelin hallinta kääntyi kotijoukkueelle. Virheettömästi pelanneille ja Hurrikaanin hyökkäystehoista vastanneille Ropposelle ja Staplesille tuli suoria virheitä ja VaLePan torjunta sai heistä ensimmäiset torjunnat. Matti Oivanen sai enemmän vastuuta ja myös Douglas-Powell onnistui hyökkäyksissä, mutta Hurrikaani teki joukkueena liikaa virheitä ja näiden erien tilastot jäivät miinukselle. Näissä erissä VaLePa karsi suorat hyökkäysvirheet yhteen, Hurrikaanilla 7. Torjunnat VaLePalle 9-4.
VaLePan tehokkain oli Markus Kaurto 14/+10. Erik Sundberg paransi loppua kohden ja oli neljännessä erässä aivan pitelemätön. Olli Kunnari ja Florian Ringseis hoitivat vastaanoton varmasti.
VaLePa, Markus Kaurto: Ei jääty murehtimaan ensimmäistä erää. Oma hyökkäys ja peli on vahva ja heti seuraavasta ottelusta lähdetään alusta alkaen pelaamaan.
Hurrikaani, Matti Oivanen: VaLePalla oli käsijarru päällä ottelun alussa, mutta VaLePa paransi ottelun edetessä kaikilla osa-alueilla. Pitää vain tehdä kaikki paremmin.

Hurrikaani, Lauri Rantanen: Avauserä oli hyvä ja toisessakin erässä oli paikka ottaa erä itselle, joka annettiin VaLePalle muutamalla helpolla virheellä. Tiistaina ollaan selkä seinää vasten ja näin ollen on siihen peliin on helppo lähteä.

VaLePa, Sami Kurttila: Alku täyttä kuraa, otan sen omaan piikkiini. Sitten alettiin tekemään asioita rauhallisemmin ja kärsivällisemmin. Tiistaina pidetään ajatus vain jokaisessa pallossa.
Alan miehet: Positiivisin pelaaja Markus Kaurto
Otteluisäntä Elintarviketukku Rikainen: VaLePan paras pelaaja Markus Kaurto
Otteluisäntä Telilän Sähkötyö: Hurrikaanin paras pelaaja Matti Oivanen
VaLePa
Markus Kaurto 14/+10
Erik Sundberg 13/+6
Urpo Sivula 10/-2
Hurrikaani
Max Staples 15/+6
Antti Ropponen 11/+2
Matti Oivanen 10/+4
Katsojia 1375
Turun uudessa palloiluhallissa pelataan tiistaina 17.4. klo 18.15. 4. finaali. Suomen mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa, joten ottelusarja on ensimmäistä kertaa katkolla VaLePalle.