Mikko Korpelan ennakko Mestarien liigan pelistä

MESTARIEN LIIGAA SASTAMALASSA                       

Ford Store Levoranta Sastamalalla on hieno mahdollisuus rynnistää ensimmäisenä suomalaisena miesjoukkueena nykymuotoisen mestareidenliigan lohkovaiheeseen. Tämä olisi suuri juttu seuralle ja totta kai myös suomalaiselle lentopallolle ajatellen kaikkien joukkueiden tulevaisuutta Euroopan kentillä, joten thumps up! Ford Store Levoranta Sastamala saa vastaansa tsekkiläisseuran Jihostroj Ceske Budejovicen, ensin Sastamalassa keskiviikkona 8.11.2017 ja likimain heti perään sunnuntaina 12.11.2017 Ceske Budejovicessa.

Ceske Budejovicen on noin 95 000 asukkaan kaupunki Tšekin tasavallan eteläosassa ja sijaitsee suunnilleen 150 km päässä Tšekin pääkaupungista Prahasta. Kaupunki perustettiin vuonna 1265 ja siellä oli perustamisesta asti enemmistö väestöstä saksalaisia. Teollistumisen myötä kaupunkiin muutti paljon tšekkejä ja vuonna 1930 saksalaiset jäivät vähemmistöksi, toisen maailmasodan jälkeen suurin osa saksalaisista karkotettiin silloisesta Tšekkoslovakiasta. Kaupunki tunnetaan myös mahtavista oluistaan ja pitäjän suosituimman panimon Pivovar Budejovice Budvarin tuotteet ovat tuttuja myös suomalaisten markettien oluthyllyiltä. Jääkiekko on toinen suuri laji Ceske Budejovicessa, seuran tunnetuin kasvatti, lienee yli 1100 NHL-otteluakin aikanaan pelannut, nyt jo lopettanut Václav Prospal. Nykyisin kiekkojoukkue pelaa Tšekin Mestistä ja tuttuja pelaajia ainakin enempi kiekkoa seuraaville voi olla NHL/KHL/maajoukkue kokemustakin omaavat konkarit Václav Nedorost, Zdenek Kutlak ja Filip Novak. Loppuknopiksi vielä, että Manner-Euroopan ensimmäinen rautatie rakennettiin Ceske Budejovicestä Linziin vuosina 1824-1832.

No jospa jätetään yleissivistävät lätinät viisaammille ja siirrytään takaisin lentopallon pariin. Jihostroj Ceske Budejovicen seuran juuret ovat vuodelta 1944, mutta vuonna 1994 miesten seura ammattimaistui ja tuli omaksi organisaatioksi. Kaudesta 1996-1997 Ceske Budejovice on kuulunut tšekkiläisen lentopallon kärkiseuroihin. Meriitteinä Euroopan kentiltä löytyy Cev cupin final four paikka kaudelta 1997-1998 ja kotimaansa kentiltä neljä Tšekin cupin mestaruutta viimeisin vuodelta 2003 ja peräti yhdeksän Tšekin mestaruutta, joista kaikki 2000-luvulla ja viimeisin tältä keväältä. Eli vastaan asettuu perinteikäs ja viimeisen 20 vuoden aikana paljon menestystä niittänyt nippu. Seuran suurin sponsori on nimessäkin esiintyvä Jihostroj, joka on ilmailualalla toimiva yritys. 

Ford Store Levoranta SASTAMALA – Jihostroj CESKE BUDEJOVICE ke 8.11.2017 klo 18.30 Vexve Areena

Päätuomari: PAVLOV Alexander (Venäjä)

Verkkotuomari: HERBIK Marcin (Puola)

Ford Store Levoranta SASTAMALA

1 Jacob Guymer -93 203 cm Keskitorjuja AUS

Aussiveijari, joka pelaa toista kautta VaLePassa. Piti kesän taukoa maajoukkuepeleistä ja pääsi nauttimaan vapaa-ajasta, jota edellisinä vuosina ei turhan paljoa ole ollut maajoukkue-edustusten vuoksi. Oli jo pitämässä välivuotta pelikentiltä, kunnes päävalmentaja Kurttila päätti kuitenkin kysyä halukkuutta palata pukkipaitaan ja onneksi saatiin tuttu mies takaisin, jonka suhteen tietää mitä saadaan. Toimii viime kauden tavoin joukkueen toisena varakapteenina.

2 Urpo Sivula -88 195 cm Hakkuri FIN

Hakkurihirmu pääsee aloittamaan kolmannen VaLePa kautensa, ehjän harjoittelukesän jäljiltä. Viime keväänä hurjassa vireessä ollut Sivula on jatkanut syksyllä vakuuttavia otteitaan. Kesällä kartoitti rauhassa mahdollisia ulkomaanpestejä, mutta teki lopulta 2-vuoden jatkosopimuksen ja koki Mestarien liigan olevan hieno haaste pukkipaidassa. 

3 Tommy Carmody -92 208 cm Keskitorjuja USA

Näyttävillä otteilla viime kaudella itsensä tyrvääläisten sydämiin pelannut jättiläinen. Hyvät otteet avasivat näytön paikkaa jenkkien maajoukkueestakin, jossa pääsi muutaman ottelun pelaamaan maailmanliigaakin. Etsi rauhassa pelipaikkaa täksi kaudeksi ja virityksiä kesän aikana oli muutamaan huippuliigaankin, lopulta nämä kuitenkin menivät sivu suun ja päätti palata pukkipaitaan takomaan korkealta ja kovaa.

5 Markus Kaurto -93 195 cm Keskitorjuja FIN

VaLePan kivikovan keskarikaartin toinen uusikasvo. Kaurton otteita saatiin kesän aikana seurata maajoukkueessakin ja hyvä kuntoinen kaveri EM-kisoista joukkueen vahvuuteen saapuikin. Yhteispeli Eskon kanssa on hieno katseltavaa ja vaihtoehtoja hyökkäyksiin löytyy. Oli ennen lopullista lajivalintaansa korkeushypyssäkin Suomen lupaavimpia kavereita. 

6 Erik Sundberg -92 202 cm Yleispelaaja SWE

Hieno haku seuralta! Ulottuva yleispelaaja, joka on yleispelaaja sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka viehän nuo 4.paikan sikaviistot ja 6.paikan paipit huomiota enemmän nimenomaan hyökkäyspeliin. Mutta ruotsalainen on taitava myös pelin muilla osa-alueilla. Toimii Ruotsin maajoukkuekapteenina, niin kuin moni varmasti tietää. Omaa aiempaa kokemusta myös Belgian ja Tšekin liigoista.

7 Mikko Esko -78 198 cm Passari FIN

El capitano! Konkari o kovasa tikisä! Vuodet vierii ja taso pysyy, juoksuttaa edelleen vastustajan torjuntaa komeasti. Ikäisekseen ja vielä passariksi yllättävän hyvä puolustamaan. Nyt käytössä laaja hyökkäysarsenaali niin laidoilla kuin keskelläkin ja onhan sitä konkarilta itseltäänkin nähty tällä kaudella jo melkone 1.paikan taaki ristikulmaan. 

9 Arttu Lehtimäki -96 185 cm  Passari FIN

9 on tyrvääläisten Arttujen numero, myös Lahdenperä veteli ysillä. Paluumuuttaja Lempäälästä, seuran oma kasvatti, jolle vuosi LeKissä isolla vastuulla teki hyvää ja nyt pääsee vielä ottamaan oppia Eskolta. 185 cm niin aina mahtaako poika olla varvustanu mittauksesa?

10 Florian Ringseis -92 188 cm Libero AUT

Keväällä Korhosen lopettamispäätöksestä kuultua, tuli seuralle eteen liberon etsintä. Kesällä kartoitettiin useita vaihtoehtoja ja lopulta päädyttiin Itävallan maajoukkueen toiseen liberoon Florian Ringseisiin. Loimu kauden jälkeen pari kautta Saksan Bundesliigassa on kehittänyt Flota entisestään ja taisteleva sekä positiivinen asenne ovat valttia, kun mies tonkii palloja hienosti peliin niin vastaanotossa kuin puolustuksessakin. Vimosen päälle joukkuepelaaja, eli ei suurta eroa entisiin kymppeihin!

11 Peetu Mäkinen -95 200 cm Yleispelaaja FIN

Toisen kautensa Sastamalassa aloittava Peetu tuo kovaa kilpailua yleispelaajaosastolle ja antaa valmennukselle vaihtoehtoja pyöritellä kuusikkoa. Ulottuva nuori mies, jolla valtava potentiaali nousta maan eturivin yleispelaajien joukkoon. 

13 Olli Kunnari -82 196 cm Yleispelaaja FIN

Toinen joukkueen varsinaisista konkareista, jonka taidot ovat tiedossa niin hyökkäys-, vastaanotto- kuin syöttöpelinkin suhteen. Rauhallinen johtaja, jolta nuoremmilla laitureilla on hieno tilaisuus ammentaa oppia. Parhaillaan aina kun pelissä on alkaa olla panosta ja ratkaisu hetken lähestyy.

14 Ville Sorvoja -90 194 cm Hakkuri FIN

Ville palasi liigakentille täksi kaudeksi loukkaantumisesta parantelun jäljiltä. Tuo valmennukselle hyvän vaihtoehdon hakkurin paikalle, sillä ns. ”iloisilla kintuilla” ja terävällä kädellä varustettu rakennusinsinööri on osoittanut tasonsa liigassa jo Oulun vuosinaan. Omaa erittäin ikävän hyppyleijan. 

15 Rami Rekomaa -97 196 cm Keskitorjuja FIN

Nuori mies pelaa ensimmäistä liigakauttaan, mutta takana on jo muutamia vuosia miesten pelejä 1-sarjasta. Osoitti kauden alla harjoitusturnauksessa, että pystyy tälläkin tasolla koviin otteisiin niin hyökkäys- kuin torjuntapelaamisessakin. 

16 Niko Suihkonen -99 190 cm Yleispelaaja FIN

Porukan juniori, joka niin ikään ottaa ensi askeliaan liigakentillä. Teknisesti taitava ja hyvä vastaanottaja, joka niin ikään osoitti harjoitusturnauksessa, että tarvittaessa pystyisi jo nyt ottamaan isompaakin roolia. Harmittavasti ei ymmärrä jääkiekon päälle. Mutta ei ole ainoa, onhan meillä muitakin pohjois-suomalaiset juuret omaavia joukkueessa.

PÄÄVALMENTAJA: Sami Kurttila APUVALMENTAJA: Janne Kangaskokko

HUOLTAJA: Manu Soro TILASTOT: Arto Weckman

Jihostroj CESKE BUDEJOVICE

Tšekkiläisten 13 pelaajan listalta löytyy neljää eri kansalaisuutta. Ulkomaalaisvahvistuksia joukkueella on neljä, kaksi slovakialaista, yksi ukrainalainen ja yksi puolalainen. Maajoukkuekokemusta pelaajistosta löytyy luonnollisesti Tšekin maajoukkueesta, mutta myös slovakialaiset ovat maajoukkuemiehiä ja puolalainen on pelannut nuorten maaotteluita. Joukkueen pääkäskyttäjä on Rene Dvorak, joka otti täksi kaudeksi ohjat käsiin toimien vielä viime kaudella, joukkueen apuvalmentajana. Nyt Dvorakilla on apuvalmentajina Adam Simonek ja Tomas Skolka. 

Kuuden pelatun kierroksen jälkeen Ceske Budejovice johtaa Tšekin liigaa puhtaalla pelillä. Liberecin joukkue on toisena niin ikään puhtaalla pelillä ja ottelun vähemmän pelanneena, mutta vaikka Liberecin porukka voittaisi kuudennen ottelunsa 3-0, pitää tulevat vastustajamme piikki paikkaa, sillä ei ole vielä hävinnyt erääkään Tšekin liigassa. Vielä ennen mestareiden liigakamppailua joukkue kohtaa 4.11 keskikastiin kuuluvan Prahan joukkueen. 

Joukkueen nimilistaa, kun katsoo siellä ei välttämättä monille tuttuja nimiä juurikaan löydy, mutta tulokset puhuvat puolestaan ei turha sakki voita mestaruutta ja johda tälläkin hetkellä sarjaa. Ikärakennetta kun katsoo, niin sopivassa suhteessa löytyy kokemusta ja nuoruutta, pääasiassa pelaavan kuusikon ollessa kuitenkin kokeneempaa osastoa.

1 Filip Kupilik -94 190 cm Passari CZE

Joukkueen kakkospassari, jonka vastuu on varsin pientä. Käynyt toistaiseksi vain muutaman erän aikana kentällä lähinnä syöttö- ja torjuntavaihdoissa.

2 Filip Palgut -91 201 cm Passari SVK

Ulottuva Slovakin maajoukkuepassari häärii ykköspassarin tontilla, joka siirtyi täksi kaudeksi seuraan kilpailija EuroSitex Pribramin paidasta, jossa pelasi yhdessä liigasta tutun Antti Poikelan kanssa. Omaa kokemusta myös Itävallan ja Saksan pääsarjoista. 

3 Radek March -84 206 cm Keskitorjuja CZE

Seuraikoni, joka pelannut koko aikuisuransa Ceske Budejovicen paidassa ensimmäisiä merkintöjä löytyy jo kaudelta 2003-2004. Tärkeä osa joukkueen ns. pelaavaa keskarikolmikkoa, jota ovat kierrättäneet kauden mittaan tasaisesti. Kerännyt keskareista eniten syöttöjä ja ässiä tähän mennessä. Pitkän uran aikana pukenut päälleen myös maajoukkuepaidan, viimeksi syksyn EM-kisoissa. 

4 Filip Krestan -87 200 cm Hakkuri CZE

Joukkueen ykköshakkuri, joka viime kaudella vielä pelasi kilpailija Kladnon riveissä yhdessä Matti Hietasen kanssa. Tekee kokeneemmalla iällä tuloaan myös miesten maajoukkueeseen ollen ainakin nimettynä rinkiin. Pelannut muutama vuosi sitten ulkomaillakin kolme kautta, josta kaksi ensimmäistä Belgiassa ja toistaiseksi viimeisimmän Turkissa. Pistepörssissä joukkueen tehokkain, niin kuin päävasaran pitääkin, mutta ei aivan kärkipaikoilla.

5 Pawel Halaba -95 197 cm Yleispelaaja POL

Taistellut yhdessä kokeneen Filan kanssa kuusikon toisesta yleispelaajan paikasta. Täksi kaudeksi seuraan siirtynyt puolalainen ollut kuitenkin ainakin tilastojen valossa parempi jokaisella osa-alueella. Siispä olettaa sopii, että löytyy avauksesta myös Vexve areenan taraflexillä. 

 7 Petr Michalek -89 190 cm Yleispelaaja CZE

Joukkueen ykkösyleispelaaja, joka parikymppisestä asti pelannut Ceske Budejovicen edustusjoukkueessa. Yleispelaajista tehokkain pistemies ja hieman yllättäen, lyhyehköstä varrestaan huolimatta joukkueen laitureista paras torjuja tässä vaiheessa kautta. Omaa maajoukkuekokemustakin, mm syksyn EM-kisoista.

8 Peter Ondrovic -95 200 cm Keskitorjuja SVK

Slovakkikeskari, joka kahden Saksassa pelatun kauden jälkeen vaihtoi Tšekin mestareiden riveihin, sovitellut myös maajoukkuepaitaa päälleen. Ollut keskarikolmikosta tehokkain hyökkääjä. Taistelee konkari Marchin kanssa toisesta kuusikkopaikasta ja saapa nähdä, kumpi astuu avaukseen tärkeässä paikassa. 

11 Martin Krystof -82 179 cm Libero CZE

Kokenut libero, joka omaa kokemusta maajoukkuepeleistä ja lisäksi seitsemän kauden verran Berlinin riveistä Saksasta. Sastamalassa mies ei kuitenkaan Berlinin kanssa käynyt vaan siirtyi juuri kaudeksi 20015-20016 takaisin Tšekkeihin ja Ceske Budejovicen joukkueeseen. Vastaanotto % tällä kaudella on 59 %, lukema on ihan ok tasoa, mutta varsin varmasta kaverista on kyse, sillä on päästänyt vain yhden ässäsyötön ja vastaanottoja on neljään peliin kertynyt 34.

12 Valerii Todua -92 204 cm Keskitorjuja UKR

Ukrainalaissentteri, joka kantaa harteillaan ns. joukkueen ykköskeskarin titteliä. Kaikki kolmesta kierrätettävästä keskarista on pelannut 9 erää, mutta Todua on ollut tehokkain pisteiden valossa ja torjujana ollut joukkueen paras napsien 12 torjuntaa neljään peliin. Ukrainalaisena, kuuluu Ugis Krastins:n tarkkailulistalla oleviin pelaajiin, mutta ainakaan vielä ei ole miehelle maaotteluita kertynyt. 

13 Tomas Fila -85 200 cm Yleispelaaja CZE

Kokenut Tšekki yp, joka pelannut seurassa jo viime vuosikymmenen loppupuolelta asti. Nuorempana keikkunut myös maajoukkueringissä. Tällä kaudella peliaika jakautunut puoliksi Halaban kanssa ja nähtäväksi jää kumpi kaksikosta ottaa toisen kuusiiko yp:n paikan. 

15 Josef Polak -99 203 cm Keskitorjuja CZE

Nuori ja pitkä poika, joka täydentää keskitorjujaosastoa jo toista kautta nuoresta iästään huolimatta. Toistaiseksi ei tällä kaudella ole vielä vastuuta saanut, mutta jonkun tason lupauksesta on varmasti kyse, sillä nuorten maajoukkuekokemusta löytyy. 

16 Jiri Kraffer -96 191 cm Yleispelaaja CZE

Kolmatta kauttaan miesten tasolla pelaava nuorukainen, jolla vastuu on vähäistä ja on selkeästi vara yp. Käynyt kauden aikana kahdessa erässä kentällä vastaanotto hommissa.

17 Marek Sotola -99 201 cm Hakkuri CZE

Nuori ja ulottuva hakkurilupaus, joka ottaa ensi askeliaan miesten peleihin. Muutamassa erässä päässyt kehiin Krestanin huilatessa. Kuuluu nuorten maajoukkueryhmään. 

PÄÄVALMENTAJA: Rene Dvorak APUVALMENTAJAT: Adam Simonek ja Tomas Skolka

Oletettu aloituskuusikko: 

PA: Palgut, KT: Todua, Ondrovic/March, YP: Michalek, Halaba/Fila, HA: Krestan, L: Krystof

Extraliigan joukkuesivu: 

http://www.cvf.cz/souteze/druzstva/?druzstvo=48027

CEV:n joukkuesivu: 

http://www.cev.lu/Competition-Area/CompetitionTeamDetails.aspx?TeamID=10495&ID=1033