VaLePan ruutiini liikaa Korsolle
.
Ennakolta heikommaksi koettu, useimmiten ilman paineita pelaava vastustaja on aina vaarallinen . Sarjataulukossa 28 pistettä VaLePan takana sijalla kymmenen majaillut Korson Veto oli lauantaina juuri tällainen tapaus. Lisäksi korsolaisilla oli hankaluuksia saada keskitorjujia aloituskuusikkoon. Loukkaantumiset vaivaavat edelleen joukkuetta. Paljon parempi ei ollut tilanne VaLePan hakkurin tontilla. Kumpikin vakiopelureista oli edelleen sivussa. Yleispelaaja Elviss Krastins jatkoi jo neljättä kertaa peräkkäin erinomaista hakkuripeliään. Eero Jokinen tuurasi Anssi Vesasta antaen Kuljun pommittajalle ansaitun huilivuoron. Pitkästä aikaa vaihtopenkiltä tositoimiin siirtynyt Jokinen onnistui mainiosti.
Ensimmäinen erä alkoi VaLePan selvässä hallinnassa. Korso terästäytyi hiljalleen kirien rinnalle ja oli johdossa teknisellä aikalisällä. VaLePa kiristi otettaan ja rutisti erän jatkopalloilla itselleen numeroin 24-26.
Toinen erä oli ensimmäisen toisinto. VaLePa hallitsi jälleen erän alkua, mutta tekniselle aikalisälle mennessä Korso johti pisteellä. VaLePa lisäsi vauhtia ja kuroi väellä ja voimalla eroa vastustajaan ja eteni kohti erävoittoa lukemiin 22-25.
Kolmas erä oli tasainen aina tekniselle aikalisälle asti. Mutta sitten VaLePan voima ja rutiini tulivat esiin. Piste-ero kasvoi tasaisesti. Välillä Korso pääsi parin - kolmeen pisteen päähän, mutta voittajasta ei enää ollut epäselvää. Erä vierasjoukkueelle 21-25. Koko ottelu 3 - 0 VaLePalle.
Loukkaantumisten heikentämänäkin KoVe oli odotetun vaikea vastustaja. Ensimmäinen erä oli jo lipsahtaa kotijoukkueelle, niin kovalla sykkeellä KoVe peliä aloitteli. Erän loppu osoitti kuitenkin, miksi VaLePa on tällä hetkellä sarjan kärkijoukkue. Olli Kunnari oli jälleen tutusti ottelun kuningas ottaen paljon vastuuta ja takoen kentän korkeimmat teholukemat 25/+17. VaLePan keskimiehet Venski ja varsinkin Jokinen hoitivat tonttinsa erinomaisesti. VaLePan nuorukaiset Elviss Krastins ja Timo Jokinen osoittivat kumpikin olevansa tekijämiehiä, vähäisestä iästään huolimatta. VaLePan kaikki kaikessa oli kapellimestari Antti Esko, johtaen peliä taidokkaasti ja tehtaillen kolmeen erään passarille oivat teholukemat 6/+5. Antti otti yksin muun muassa kolme torjuntaa. Hannu Hautamäki johti joukkueen puolustuspeliä totutun varmoin ottein. Ottelun jälkeen tyytyväisyys kolmeen pisteeseen kuulsi toiminnanjohtaja/liberon äänestä.
- Hyvä tasapainoinen peli meiltä jälleen. Ensimmäisen erän keskivaiheilla vastustaja sai kirivaihteen päälle, mutta tultiin takaa ohi. Kahdessa viimeisessä erässä ei sitten voittajasta ollut enää epäselvää. Tasaisen varmaa suorittamista VaLePalta. Hyvä sisääntulo Eero Jokiselta, pari torjuntapistettä, erinomaisia vaimennuksia ja kelpo hyökkäystehot. Olli ja Timo olivat tutun varmoja. Elviss pelasi jälleen hyvin ja ratkaisi tiukat pallot ensimmäisen erän ratkaisuvaiheessa. Koko joukkueelta rauhallisen varma esitys, kuten keskiviikkona Tampereella. Tärkeintä oli kolme pistettä. Ote ei höllentynyt missään vaiheessa ja usko omaan tekemiseen ja voittoon säilyi, libero Hannu Hautamäki sanaili tyhjentävään tapaansa matkalla kohti Sastamalaa.
VaLePa tyrmäsi Isku-Volleyn Pyynikillä
Hämeen lentopallohegemonian tavoittelussa VaLePa vei toisenkin osan. Ottelu oli kuin toisinto syksyn Sylvään kamppailusta. VaLePa voitti puhtaasti 3 - 0. Vierasjoukkue asteli kentälle hyvin latautuneena. Vakiokokoonpanoon oli tehty ainoastaan yksi muutos; Elviss Krastins pelasi hakkurin tontilla. Tuttu paikka nuorten maajoukkueessa. Ottelu ei ollut missään vaiheessa edes tasainen. Aivan alkuhetkiä lukuun ottamatta VaLePa vei kamppailua miten tahtoi. Lue lisää >>
VaLePan vierasottelut radiossa
Radio Manta lähettää kaikki VaLePan kauden vierasottelut suorina. Selostuksesta huolehtii Jerry Stenberg tuttuun tyyliinsä. Pysykää siis kuulolla.
Pääsyliput liigapeleihin ennakkoon netistä
Tulevalla kaudella jokaiseen kotiotteluun lippujen ennakkomyynti tapahtuu netin kautta. Liiga on sopinut asiasta Ennakkolippu.com firman kanssa. Pelien liput tulevat myyntiin nettikauppaan aina noin viikkoa ennen otteluajankohtaa. Liput voit varata täältä